Tampere palkitsi Pyynikin arvotalojen ansiokkaat korjaushankkeet - Tampere - Aamulehti

Tampere palkitsi Pyynikin arvotalojen ansiokkaat korjaushankkeet

Palkinnot myönnettiin tiistaina Pirkanmaan rakennuspäivillä.

Pyynikinlinnassa toimii Emil Aaltosen museo.

4.11. 7:34

Aamulehti

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto on myöntänyt tämän vuoden Hyvän rakentamisen palkinnon Pyynikinlinnalle ja Pyynikinkulmalle.

Palkinnot myönnettiin rakennusten ansiokkaille korjaushankkeille tiistaina Pirkanmaan rakennuspäivillä. Pyynikinlinna on peruskorjattu, ja Pyynikinkulmassa on tehty julkisivun korjaus- ja muutostyö.

Jaosto kertoo Tampereen kaupungin tiedotteessa halunneensa palkita korjausprojektit, sillä purkavaa täydennysrakentamista toteutetaan monin paikoin kaupunkia. Kohteiden palkitsemisella halutaan tähdentää vanhojen rakennusten kunnostamisen tärkeyttä niin kestävän kehityksen kuin rakennusperinnön säilymisen kannalta.

Pyynikinkulman julkisivuremontin suunnitteli arkkitehti Antti Nyman.

Palomäentiellä sijaitseva Eemil Aaltosen säätiön omistama Pyynikinlinna oli alunperin asuinrakennus. Vuonna 1924 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Jarl Eklund.

Samalla kadulla sijaitsevan asunto-osakeyhtiö Pyynikinkulman hankkeessa ympäristö- ja rakennusjaosto kehui sitä, että asunto-osakeyhtiö on lähtenyt toteuttamaan vaativaa ja kallista hanketta ja tukeutunut suunnittelussa korjausrakentamisen ammattilaiseen.

Pyynikinkulma on hiukan Pyynikinlinnaa vanhempi. Rakennus valmistui 1921.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut