OP edustajistonvaalit: alaikäisilläkin on äänioikeus - Tampere - Aamulehti

Lapset ovat saaneet Osuuspankilta edustajiston­vaalien äänestys­lipukkeita – Miksi äänioikeus on myös alaikäisillä? Tästä on kyse

Myös alaikäiset saavat äänestää OP Tampereen edustajistonvaaleissa. Kysyimme OP Tampereelta, miksi.

OP Tampereen edustajiston vaalit järjestetään neljän vuoden välein.

4.11. 6:30

Aamulehti

Useassa Osuuspankissa pidetään tänä vuonna edustajiston vaalit, ja kohta on aika äänestää myös Tampereella. Äänioikeus on kaikilla niillä, jotka ovat liittyneet omistaja-asiakkaiksi viimeistään toukokuun lopussa tänä vuonna ja ovat asiakkaita äänestyksen alkaessa.

Myös lapset ovat saaneet Osuuspankilta äänestyslipukkeita eli käytännössä myös lapset saavat äänestää henkilöitä edustajistoon.

Selvitimme, mistä on kyse.

Miksi myös alaikäiset voivat äänestää edustajiston vaaleissa, Outi Kronlund OP Tampereen pankin riskienhallinnasta?

”Äänioikeus on Osuuspankin sääntöjen mukaisesti jokaisella omistaja-asiakkaalla eli myös alaikäiset voivat äänestää. Alaikäisten äänestäminen on verkkopalvelussa estetty. Sen sijaan alaikäisille lapsille on lähetetty paperinen äänestysmateriaali ja alaikäisen äänioikeutta käyttää heidän puolestaan heidän huoltajansa yhdessä.”

”Alaikäisestä tulee omistaja-asiakas, kun hän liittyy Osuuspankin jäseneksi. Osuuspankin sääntöjen mukaan omistaja-asiakkaiksi voivat liittyä OP Ryhmän palveluja käyttävät luonnolliset henkilöt, yhteisöt ja säätiöt. Päästäkseen omistaja-asiakkaaksi jokaisen omistaja-asiakkaan on otettava Osuuspankista yksi jäsenosuus. Siitä on maksettava jäsenosuusmaksu 100 euroa.”

Miksi äänioikeus on myös alaikäisillä?

”Osuuspankin sääntöjen mukaan kaikki jäsenet ovat omistaja-asiakkaita, joista jokaisella on yhtäläiset oikeudet tuottava jäsenosuus. Se on osuustoiminnallinen periaate. Emme ole rajanneet sitä niin, että alaikäiset eivät saisi äänestää.”

Omistaja-asiakkaat ovat mukana päättämässä siitä, millainen edustajisto omassa osuuspankissa on ja kuinka omistaja-asiakkaiden ääni tuodaan kuuluviin oman osuuspankin hallinnossa. Onko lapsilla ymmärrystä äänestää tällaisissa vaaleissa?

”Osuuspankin sääntöjen mukaan kaikki jäsenet ovat omistaja-asiakkaita, joista jokaisella on yksi yhtäläiset oikeudet tuottava jäsenosuus.”

Jos huoltaja käyttää äänioikeutta alaikäisen lapsen osalta, antaako äänen tällöin alaikäinen vai aikuinen?

”Alaikäisen äänioikeutta käyttävät hänen huoltajansa yhdessä. Tämän vuoksi alaikäisen äänestys verkkopalvelussa on estetty, vaikka hänellä olisi verkkopalvelutunnukset. Kullakin äänioikeutetulla omistaja-asiakkaalla on vaalissa yksi ääni ja omistaja-asiakas voi äänestää enintään yhtä ehdokasta. Vajaavaltaisen asioita hoitaa edunvalvoja, alaikäisen edunvalvojia ovat hänen huoltajansa.”

Miten alaikäisten äänestys siis toimii?

”Alaikäiset saavat äänestysmateriaalin mukana paperisen äänestyslomakkeen, johon alaikäisen huoltajat merkitsevät sen ehdokkaan numeron, jolle ääni annetaan. Lipuke palautetaan äänestysmateriaalin mukana tulleessa kirjekuoressa postin kautta vaalipalvelun tuottajalle.”

”Valtaosa käyttää sähköistä äänestyspalvelua. Alaikäisille, edunvalvottaville, yrityksille ja yhteisöille sekä niille, jotka eivät käytä verkkopalvelua aktiivisesti, on lähetetty paperinen postiäänestysmateriaali.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut