Näin Kalervo Kummola kommentoi Uros-kohua - Tampere - Aamulehti

Tampereen uusi areena on Kalervo Kummolalle pitkäaikainen unelma – Näin hän kommentoi Uros-kohua: ”Bisneksessä joskus sattuu tällaisia juttuja”

Kalervo Kummola oli sysäämässä areenahanketta alulle jo vuonna 1998. Uros-yhtiön hallituksen puheenjohtajan hän kertoo tavanneensa ensimmäistä kertaa kuukausi sitten Pietarissa.

Kalervo Kummola kuvattiin uuden areenan työmaan vieressä 9. syyskuuta 2021.

28.10. 17:09

Aamulehti

Yksi keskeisiä henkilöitä Tampereen uuden areenan synnyssä on ollut jääkiekkovaikuttaja ja kaupunginvaltuutettu Kalervo Kummola. Hän pitää nimisponsorisopimuksen purkua oikeana ratkaisuna. ”Mainehaitta rupesi olemaan niin suuri, että minusta tämä oli oikea ratkaisu”, Kummola sanoo.

Lue lisää: Areenayhtiön toimitusjohtaja Marko Hurme Uros-kohusta: sopimus irtisanottiin yksipuolisesti – 12 yritystä jo jonossa uudeksi nimi­sponsoriksi, katso koko haastattelu tästä

Hän kuvaa mainehaitan olleen siinä mielessä vakava, että halli ja sen nimisponsori sekoitettiin herkästi toisiinsa. ”Kansa ei oikein osannut erottaa näitä asioita, eikä aina mediakaan, että Uros oli vain nimisponsori”, Kummola sanoo.

Hän jatkaa, että nimisponsorilla ei ollut hallin tai sen rakentamisen kanssa muuta tekemistä kuin että he olivat ostaneet nimensä siihen. Esimerkiksi jääkiekon MM-kisojen yhteydessä kyseistä nimeä ei edes olisi voitu käyttää.

Lue lisää: Tampereen uuden areenan ja Uroksen sopimus päättyy – pääsponsori ja areenan nimi vaihtoon

Tapasi Hallikaisen Pietarissa

Kummola kertoo, että ei entuudestaan tuntenut Uros-yhtiötä tai sen hallituksen puheenjohtajaa Jyrki Hallikaista. Nimisponsorin valinnasta hän ja Tampereen kaupunki saivat tietää päivää ennen asian julkistamista.

Hallikaisen Kummola kertoo tavanneensa ensimmäistä kertaa kuukausi sitten Pietarissa Kansainvälisen Jääkiekkoliiton kokouksessa.

”Tämä oli juuri samaan aikaan, kun hän sillä viikolla irtisanoi sen (Uroksen) toimitusjohtajan, ja nämä ihmeellisyydet tulivat julkisuuteen. Kysyin häneltä, ja hän silloin sanoi, että nämä ovat vain median touhuja. Kaikki, mitä myöhemmin on tullut, ei ollut vielä tiedossa,” Kummola kertoo.

Aamulehti ei ole tavoittanut Hallikaista kommentoimaan Uros-yhtiön tilannetta ja areenan nimikysymystä. Myöskään Uros-yhtiön toimitusjohtaja Rauno Jokelainen ei ole vastannut Aamulehden haastattelupyyntöihin.

Tekikö kaupunki tai areenayhtiö nimisponsorin valinnassa virheitä?

”Ensinnäkään kaupunki ei ole ollut millään lailla valitsemassa nimisponsoria. Se on hallin hallituksen ja toimivan johdon asia”, Kummola sanoo ja jatkaa: ”Toiseksi, olihan niillä niin kovat jutut, mitä minäkin kuulin silloin. Vaikea sanoa jälkeenpäin. Näitä bisneksessä joskus sattuu tällaisia juttuja. En lähtisi syyttämään ketään tässä.”

Neljännesvuosisadan projekti

Areena on Kummolalle pitkäaikainen unelma. Hän on ollut sysäämässä sitä alulle jo vuonna 1998, siis silloin, kun Helsingin Hartwall Areena oli juuri valmistunut. Hän katsookin hanketta neljännesvuosisadan mittaisesta perspektiivistä, ja sanoo, että keskustelu itse areenasta on ollut positiivista.

”Tämä on tosi hieno hanke, jonka omistus on vahvasti kotimaisella pohjalla. Ei tässä ole oikeastaan mitään muuta negatiivista tapahtunut kuin että Uroksen muut asiat ovat sotkeneet.”

Kummola totesi torstaina Iltalehdessä, että tietää uusia nimisponsoriehdokkaita olevan jonoksi asti. ”Se on toimitusjohtaja Hurmeen ruutua. En ota siihen enempää kantaa, mutta tiedän, että (ehdokkaita) on jonoksi asti”, Kummola vahvistaa.

Onko areenalla jo uusi nimi silloin, kun Tappara ja Ilves siellä kohtaavat 3. joulukuuta?

”Voi olla, ettei ehdi siihen mennessä. Juridisissa ja muissa asioissa menee aikaa. Riippuu, miten saavat asiat hoidettua, mutta en usko, että silloin vielä on.”

Aamulehden haastattelussa myöhemmin torstaina areenayhtiön toimitusjohtaja Marko Hurme kertoi, että nimisponsoriehdokkaita on 12.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut