Taksi Tampereen uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Tero Kallio - Tampere - Aamulehti

Taksi Tampereen uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Tero Kallio – ”Alan muutos oli niin suuri, että edelleenkin haetaan uusia toimintamalleja”

Uuden toimitusjohtajan mukaan yhtiö on pystynyt vastaamaan hyvin alan muutoksiin.

Tero Kallio aloittaa Taksi Tampereen toimitusjohtajana heinäkuun alussa. Kallio kuvattuna tammikuussa 2019.

29.6.2021 7:39

Taksi Tampereen eli Tampereen Aluetaksi oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Tero Kallio. Hän aloittaa tehtävässään heinäkuun alussa. Väistyvä toimitusjohtaja Arttu Hirvikorpi siirtyy uusiin tehtäviin kesäkuun lopussa.

Kallio on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on aikaisemmin työskennellyt GoBus oy:n toimitusjohtajana sekä taksialan yrittäjänä.

– Toimin vielä keväällä puheenjohtajana Tampereen Aluetaksissa ja silloin tämä ratkaisu tehtiin sen takia, että haluttiin jatkaa vallitsevaa linjaa, Kallio avaa valintaansa toimitusjohtajaksi.

Hänen tilalleen Tampereen Aluetaksin puheenjohtajaksi nousee taksiyrittäjä Matti Norman.

Haastavia aikoja alalla

Kallion mukaan taksiala on edelleen murroksessa, jonka suurin syy on vuonna 2018 voimaan tullut liikennepalvelulainmuutos.

– Alan muutos oli niin suuri, että edelleenkin haetaan uusia toimintamalleja. Käytännössä muututtiin tarkkaan säännellystä alasta markkinatalouteen. Se on muuttanut toiminnan aika isosti, Kallio avaa.

Hänen mukaansa Tampereen Aluetaksi on kaikesta huolimatta onnistunut pysymään hyvin mukana markkinan murroksessa.

– Olemme saaneet uudistuksia tehtyä. Perinteisistä taksien välitysyhtiöistä me olemme pystyneet hyvin vastaamaan tähän muutokseen. Toivon, että pystymme jatkamaan sillä tiellä ja viemään uudistusta eteenpäin edelleen, Kallio summaa.

Toimitusjohtajan tehtävään Kallio lähtee iloisin mielin.

– Tiedän, että tämä on haastavaa aikaa. Olen tietysti ollut yhtiössä mukana kohtuullisen kauan ja mukavaa katsoa tätä enemmän operatiivisesta näkökulmasta, ja jatkaa sitä työtä, mitä olemme periaatteessa jo yhdessä Artun (Hirvikorven) kanssa tehneet.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut