Tampereen ratikan talvitestejä tehtiin perjantaina - Tampere - Aamulehti

Kovat pakkaset tulivat kuin tilauksesta: Tampereen ratikka pääsi perjantaina tositoimiin talvioloissa – huomiota kiinnitetään erityisesti kolmeen seikkaan

Pakkanen vaikuttaa raitiotien rakenteisiin. Sen lisäksi talvella ratikassa vaikeuskerrointa lisää lumi.

Tampereella tehtiin perjantaina ratikkatestejä kipakassa pakkassäässä. Tältä näyttävät ratikkakiskot Hervannassa Insinöörinkadulla.­

15.1. 18:33

Aamulehti

Kovat pakkaset tulivat kuin tilauksesta Tampereen ratikalle. Pakkasia on oikeastaan toivottu, jotta esimerkiksi raitiotien rakenteiden käyttäytymistä talviolosuhteissa voidaan tarkkailla.

Projekti-insinööri Niina Uolamo Tampereen raitiotie Oy:stä kertoo, että esimerkiksi perjantaina on tehty talvitestejä. Niissä tarkkaillaan samoja asioita kuin muutenkin, mutta pakkasella ja lumella on vaikutusta esimerkiksi vaihteistoihin. Kylmyys vaikuttaa myös ajolankoihin, koska metalli supistuu pakkasessa.

–Ajolangat ovat nyt kovilla. Katsomme ajolankojen sijoittelua. Vaihteet ovat mielenkiintoinen kohde, koska ne ovat lumen ja jään seassa. Sitten tietysti seuraamme, miten talvikunnossapito vaikuttaa.

Uolamo sanoo, että nyt tehdyissä raitiotien rakenteiden pakkastesteissä ei ole tullut esiin mitään erityistä.

–Olemme kiinnittäneet huomiota lumikasoihin: missä ne ovat ja viestineet kunnossapitäjälle niistä kohdista, jotka pitää ottaa tarkasti.

Kun lunta on paljon, on luonnollista, että kestää, ennen kuin väylät saadaan puhdistettua.

–Tavoite on, että löydetään kohdat, mihin lunta ei ainakaan pidä turvallisuusnäkökohtien vuoksi kasata.

Vaunujen ja kaluston talvenkestävyyttä testataan myös, mutta ne tehdään tehtaalla Otanmäessä, jossa pakkasta ja lunta on varmemmin ja useammin kuin Tampereella.

– Toki tarkkailemme täälläkin, miten vaunut käytössä toimivat.

Muuten koeajot jatkuvat säästä riippumatta, ja tälläkin viikolla koeajoja on tehty normaalisti. Esimerkiksi torstaina liikennöitiin neljällä vaunulla.

–Testiajot on suunniteltu ja aikataulutettu, eikä niihin vaikuta sää. Kesällä oli testejä, joissa mittalaitteita ei voinut käyttää sateella, mutta siitäkin selvittiin ongelmitta, Niina Uolamo kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?