Viides raitiovaunu tulee lauantai-iltana Tampereelle – ykkösvaiheen hinta lähestyy 300:aa miljoonaa - Tampere - Aamulehti

Viides raitiovaunu tulee lauantai-iltana Tampereelle – ykkösvaiheen hinta lähestyy 300:aa miljoonaa

Tältähän se näyttää liikenteessä. Kuva on Hämeenkadulta marraskuulta.

17.12.2020 11:27

Aamulehti

Tampereen viides raitiovaunu saapuu perille myöhään lauantai-iltana 19. joulukuuta.

– Kaikkien vaunujen käyttöönotto on sujunut odotusten mukaisesti. Saamme vielä yhden vaunun kotipesään ennen joulua. Seuraava vaunu saapuu tammikuussa, Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen kertoo.

Ratikan koeajoissa testataan niin raitiotiejärjestelmää kuin uusia raitiovaunujakin. Joulukuun 2. päivänä liikennöinnistä vastaava VR aloitti myös liikenteenohjaajien koulutusajot. Niitä suoritetaan pääsääntöisesti arkipäivisin noin klo 8 ja 16 välillä. Ensi keväänä koeajoja tehdään myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Perjantaina ratikka liikkuu koeajoalueella noin klo 15.30–17.30 hieman viihteellisimmissä merkeissä. Ratikan voi bongata joulutunnelmissa keskustassa rautatieaseman ja Pyynikintorin välillä noin klo 16–17.

Satojen miljoonien kustannukset

Raitiotieallianssin ykkösvaiheen tavoitekustannus on Tampereen kaupungin verkkosivulla olevan tiedon mukaan noussut 296:een miljoonaan euroon (tilanne 23.11. 2020).

Kakkosvaiheessa on päädytty 85 miljoonan euron tavoitehintaan. Raitiotie jatkuu Pyynikintorilta Santalahden kautta Lentävänniemeen.

Valtio on sitoutunut osallistumaan 30 prosentilla enintään 80 miljoonan rakentamiskustannuksiin.

Lue lisää: Uusi suunnitelma: Ratikka Pirkkalaan ja Linnainmaalle jo 2020-luvulla – sitten vuorossa Ylöjärvi ja Vuores

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos