Yksi henkilö loukkaantui vakavasti onnettomuudessa Nokiantiellä - Tampere - Aamulehti

Yksi henkilö loukkaantui vakavasti onnettomuudessa Nokiantiellä – Pelastuslaitos joutui irrottamaan kuljettajan autosta

Auton suistumissyystä ei ole vielä tietoa. Tie oli poikki raivaustöiden ajan noin puoli tuntia.

Onnettomuuspaikka oli Raholasta noin 700 metriä Porintien suuntaan.­

1.12.2020 18:10

Aamulehti

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti ulosajossa Nokiantiellä Tampereella tiistai-iltana.

Farmariautossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia. Auto suistui tuntemattomasta syystä vastaantulevan kaistan yli puuhun.

Kuljettaja kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Pelastuslaitos joutui irrottamaan henkilön autosta. Auto oli iskeytynyt puuhun lähes nokka edellä.

Suistumissyystä ei ole vielä tietoa. Tie oli onnettomuushetkellä märkä, mutta ei liukas.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että autoon tuli pahoja muodonmuutoksia.

Onnettomuudesta tuli ilmoitus hätäkeskukseen hieman puoli kuuden jälkeen tiistai-iltana. Tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuuspaikka on Raholasta noin 700 metriä Porintien suuntaan.

Liikenne oli poikki noin puolen tunnin ajan.

Päivitys 1.12.2020 kello 20.35: Poistettu epävarma tieto nopeusrajoituksesta.

Päivitys 1.12.2020 kello 19.13: Juttua päivitetty pelastuslaitoksen antamilla lisätiedoilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?