Kaarilassa helmikuussa sortunut rivitalon piha on yhä iso monttu – Nyt tuli yllättävä käänne: ”Taloyhtiön kannalta erittäin merkittävä päätös”
Tampereen Kaarilassa, Tuurnankadulla sijaitsevan rivitaloyhtiö asunto oy Kaarilankulman piha sortui yllättäen viime helmikuussa. Sortumisen seurauksena taloyhtiö on joutunut tekemään lukuisia selvityksiä ja tutkimuksia samalla, kun neljän asunnon asukkaat ovat joutuneen asumaan evakossa kodeistaan jo noin kymmenen kuukauden ajan. Nyt tilanne on piha-alueen rakentamisen osalta vihdoin ratkeamassa.
Kaarilassa sijaitseva rivitaloyhtiö ei pääse korjaamaan omaa pihaansa ennen kuin kaupungin puolella on tehty toimenpiteitä. Kaupunki rakentaa omalle puolelleen todennäköisesti vastapenkereen, jonka rakentamisessa voitaisiin käyttää esimerkiksi Sulkavuoren keskuspuhdistamon louhintatyömaalta saatavaa louhetta. Kuva: SAARA TUOMINEN
Tampereen Kaarilassa, Tuurnankadulla sijaitsevan rivitaloyhtiön piha-alue sortui helmikuussa, eikä sen korjaamiseksi ole vielä päästy tekemään toimenpiteitä. Sortumisen seurauksena myös kaikki A-talon asunnot asetettiin käyttökieltoon ja niiden asukkaat joutuivat evakkoon, jossa he ovat edelleen.
Tausta
Talon taakse syntyi vajoama
Tampereen Kaarilassa Tuurnankadun rivitalon takapihalla tapahtui suuri sortuma helmikuun puolessavälissä.
Vajoama aiheutti A-talolle sortumavaaran ja se asetettiin käyttökieltoon.
Talo on rinteen päällä ja sen sortunut takapiha vietti kohti Vaakkolammia.
Lammen ja talon välissä on Tampereen kaupungin luonnonsuojelualue.
Kuurnankadulla sijaitseva asunto-osakeyhtiö Kaarilankulma sisältää neljä asuinrakennusta. Niissä asuu yhteensä 17 perhettä.