Tampereen ratikka ensi kertaa Hämeenkadulle ja Pyynikintorille asti - Tampere - Aamulehti

Tampereen ratikka kulkee ensimmäistä kertaa Hämeenkadulla ensi viikonloppuna

Bussiliikenne siirtyy sunnuntain koeajojen ajaksi osittain kiertoreiteille. Hämeenkadun bussipysäkit ovat poissa käytöstä.

Tampereen ratikka ajaa ensi sunnuntaina ensimmäistä kertaa Hämeenkatua ja Pirkankatua aina Pyynikintorille saakka.

10.11.2020 10:22 | Päivitetty 10.11.2020 14:05

Aamulehti

Tampereella eletään ensi sunnuntaina historiallisia hetkiä, kun Tampereen ratikka liikkuu ensimmäistä kertaa Hämeenkadulla ja Pirkankadulla aina Pyynikintorin päätepysäkille asti. Ratikalle tehdään sunnuntaina koeajoja kello 10–14.

Sunnuntain koeajojen aikana keskustan bussiliikenne on osittain kiertoreiteillä ja Hämeenkadun bussipysäkit sen aikaa pois käytöstä.

Koeajot keskustassa jatkuvat 27. marraskuuta saakka. Testejä tehdään myös kahdella vaunulla yhtä aikaa.

Ensin kävelynopeutta

Ratikka liikkuu Hämeenkadulla ja Pirkankadulla ensin hitaalla, noin viiden kilometrin tuntinopeudella, ja liikenteen sujumista turvataan liikenteenohjaajilla.

Nopeutta lisätään asteittain. Hämeenkadulla enimmäisnopeus on 20 kilometriä tunnissa ja Pirkankadulla 40 kilometriä tunnissa.

Tampereen Raitiotie Oy:n projekti-insinööri Niina Uolamo muistuttaa Tampereen raitiotien tiedotteessa liikenneturvallisuudesta.

– Hämeenkadun ja Pirkankadun liikenneympäristö on raitiotien valmistuttua uudistunut. Kaduilla on sekä raitiotien ylityspaikkoja että suojateitä, joissa on eroja väistämisvelvollisuuksissa.

Suojateillä, jotka sekä Hämeenkadulla että Pirkankadulla ovat pääosin valo-ohjattuja, ratikka ja autoliikenne ovat väistämisvelvollisia.

Raitiotien ylityspaikoilla, jotka monet sijaitsevat entisten suojateiden kohdilla, ei uudessa tilanteessa ole suojatien merkintöjä. Näillä ylityspaikoilla jalankulkija ja pyöräilijä ovat väistämisvelvollisia.

Sunnuntaina ja maanantaina 15.–16. marraskuuta liikenteen sujuvuus koeajoissa varmistetaan liikenteenohjaajilla Hämeenkadun ja Pirkankadun alueella. Muiden tiellä liikkujien pitää siis kulkea ensisijaisesti liikenteenohjaajien opasteiden mukaisesti myös silloin, kun liikennevalot ovat päällä.

Raiteita ja vaunuja testataan läpi talven

Raitiotieallianssi testaa koeajoissa muun muassa raiteiden, vaihteiden ja ajolankojen ajettavuutta, liikennemerkkien, liikennevalojen ja opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Lisäksi säädetään liikennevaloja ja testataan liikennöintinopeuden sallimaa ajonopeutta sekä vaihteenohjausta.

Hämeenkadun ja Pirkankadun ensimmäisissä koeajoissa testataan kattavasti koko radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus.

Kahden vaunun koeajoissa tarkastelun kohteena ovat vaunujen ulottumat sekä liikenne- ja varoitusvalojen toiminta. Näissä koeajoissa liikenteenohjaajat pysäyttelevät liikennettä hetkellisesti.

Arkisin koeajoja pyritään tekemään ruuhka-aikojen ulkopuolella, mutta siirtymäajoja varikolta koeajoalueelle saatetaan tehdä myös ruuhka-aikoina. Koeajoja ja vaunutestejä jatketaan erilaisissa olosuhteissa läpi tulevan talvikauden.

- Koeajojen eteneminen ja tarkemmat aikataulut riippuvat testien onnistumisesta. Muutokset ovat siis mahdollisia. Ratikan bongaajilta toivomme tarkkaavaisuutta liikenteessä, Uolamo huomauttaa Tampereen raitiotien tiedotteessa.

Melua syntyy

Hämeenkadun ja Pirkankadun kunnossapitotyöt on jo aloitettu kiskourien ja kadun pesulla. Maanantain ja tiistain välisenä yönä on huuhdeltu kisko- ja linjakaivot sekä pesty ja rasvattu vaihteet.

Tiistaina alueella tehdään päiväaikaan liikennevalotestejä myös raiteilla liikkuvalla erikoistyökoneella, Unimogilla. Loppuviikon aikana hiotaan kiskoja ja testataan muun muassa vaihteiden toimintaa. Lisäksi asennetaan tulevista koeajoista kertovat opastekyltit.

Yötyöt tehdään kello 22–06 ja päivätyöt kello 8–16.

– Melua syntyy jonkin verran pääasiassa painepesulaitteistosta. Kiskojen hiontatyössä ajamme työaluetta päästä päähän nopeusrajoitusten mukaan, jolloin häiriöt ovat lyhytaikaisia. Yksittäisten kiinteistöjen ohi joudutaan kuitenkin ajamaan useita kertoja, Kunnossapitoallianssin projektipäällikkö Santeri Heinonkoski selventää tiedotteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: