Kalevan puistotien ja Ilmarinkadun risteyksessä tapahtui onnettomuus – liikenne kulkee taas - Tampere - Aamulehti

Kalevan puistotien ja Ilmarinkadun risteyksessä tapahtui onnettomuus – liikenne kulkee taas

Ilmarinkadun ja Kalevan puistotien risteyksessä tapahtui onnettomuus torstaina kello yhden jälkeen.

1.8.2019 13:52 | Päivitetty 1.8.2019 14:17

Aamulehti

Tampereella Kalevan puistotiellä tapahtui tieliikenneonnettomuus, josta on haittaa Kaupin suuntaan ajaessa, kerrotaan Tampereen Tieliikennekeskuksesta.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta kello yhden jälkeen torstaipäivänä.

Kahden henkilöauton kolari tapahtui Kalevan puistotien ja Ilmarinkadun risteyksessä, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos. Onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöä, jotka ensihoito tarkasti. He eivät loukkaantuneet vakavasti.

Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että onnettomuusajoneuvot saatiin tieltä syrjään kello 14 aikaan, mutta onnettomuus aiheutti ruuhkia alueella vielä jonkin aikaa onnettomuuden jälkeen.

Risteyksessä on kaukolämpötyömaa, mikä saattaa hidastaa liikennettä risteyksessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut