Millaista olisi hypätä turistina kiertämään Tamperetta? Lähdimme selvittämään, jolloin paljastui, että moni mukana olleista olikin tutustumassa kotikaupunkiinsa - Tampere - Aamulehti

Millaista olisi hypätä turistina kiertämään Tamperetta? Lähdimme selvittämään, jolloin paljastui, että moni mukana olleista olikin tutustumassa kotikaupunkiinsa

Kierroksella oli mukana 20 osallistujaa, joista suurin osa oli turistina omassa kotikaupungissaan uutta oppimassa.

Kolme vuotta Tampereella asunut Kaija Suksi tuli kiertoajelulle tutustuakseen kotikaupunkiinsa paremmin. Tampere-talon kainaloon rakennetaan parhaillaan uutta Marriot-hotellia. Vuonna 1990 valmistuneen Tampere-talon paikalla Sorsapuistossa oli aiemmin eläintarha, jossa asuivat leijonat Tam ja Pere.

1.8.2019 15:38

Aamulehti

– Tervetuloa mukaan! Lähdemme liikkeelle täältä Keskustorilta ja katselemme ensin vähän vanhempaa Tamperetta, tervehtii matkaopas Sallamari Angeria.

Minä ja 19 muuta matkustajaa olemme nousseet Vanhan kirkon edestä Jussi Paattakaisen kuljettamaan turistibussiin.

Matkaopas Sallamari Angeria Tampereen matkailuoppaat ry:stä veti kierroksen.

Suomenkielisellä kiertoajelulla on määrä tutustua Tampereen historiaan ja parhaisiin paloihin. Lähes kaikki osallistujat ovat tamperelaisia kuten minäkin.

Kiertoajelu

Tampereen parhaat palat ja ajankohtaiset rakennushankkeet -kiertoajelun järjesti Tampereen matkailuoppaat ry.

Puolentoista tunnin bussikierroksella kuultiin Tampereen historiasta, tärkeimmistä nähtävyyksistä, teollisuusmenneisyydestä ja nykyosaamisesta.

Kierroksella tutustuttiin myös Tampereen keskustan läheisyydessä käynnissä oleviin ja juuri valmistuneisiin rakennushankkeisiin.

Opastus oli suomenkielinen, mutta tilauksesta sen saa myös muilla kielillä.

– Keskustorin paikalla on ollut asutusta jo kivikaudella. Ensimmäiset asukkaat, metsästäjät ja kalastajat, saapuivat tänne noin 10 000 vuotta sitten, Angeria aloittaa.

Bussi rullaa Satakunnan sillalle, josta ihaillaan kansallismaisemaa.

– Kaupunki perustettiin 1779, ja se alkoi kasvaa teollistumisen myötä. Finlayson ja Tampereen rauta- ja pellavatehdas eli Tampella houkuttelivat tänne väkeä ulkomaita myöden.

Koska Tampere on parhaillaan yhtä rakennustyömaata, kierroksella tutustutaan myös kaupungin käynnissä oleviin rakennushankkeisiin ja tuleviin suunnitelmiin.

Ranta-Tampellan alueella ihaillaan uusia kerrostaloja ja kuullaan, että NHL-tähti Patrik Laine on ostanut kattohuoneiston Näsijärven rantaan ensimmäisenä nousseesta talosta.

Rantatunnelin länsipäässä kuullaan Santalahden vanhan tehdasalueen uusista suunnitelmista. Alueelle rakennetaan uusia asuntoja ja uutta kaupunginosaa, osa vanhoista tehdasrakennuksista säilytetään.

Bussi sujahtaa Rantatunneliin. Angeria kertoo, että Suomen pisimmän maantietunnelin läpi kulkee 32 000 ajoneuvoa päivittäin 20 metrin syvyydessä.

– Tammerkosken alittava kohta on merkitty sinisillä valoilla. Tunneli on myös saanut oman tunnelivauvansa, joka tuli maailmaan uudenvuodenyönä 2017.

Kuulemme myös Särkänniemen uusista suunnitelmista, kylpylähotellista, sisähuvipuistosta, järviluontokeskuksesta, maailmanpyörästä ja köysiradasta.

– Suomen trikoon vanhaan tehdasrakennukseen on suunnitteilla asuntoja ja kulttuuritoimintaa Tallinan Telliskiven tapaan.

Angeria kertoo, että Tampereen busseja kutsutaan onnikoiksi tai nysseiksi, mutta ratikalle tamperelaiset eivät vielä ole keksineet lempinimeä.

– Aluksi se oli josse, kun hanke oli vielä epävarma. Myöhemmin nimeksi on ehdotettu muun muassa Jutikkaa ja Raitsikkaa.

Tampereella eletään suuren kasvun ja rakentamisen aikaa, mistä kertovat työmaa-aidat eri puolilla kaupunkia. Ratikka aloittaa liikennöinnin parin vuoden kuluttua.

Laukontorilla ihaillaan Laukonsiltaa ja saunaravintola Kuumaa. Angervo kertoo, että torilta voi ostaa tamperelaista "gurmettiruokaa" mustaa makkaraa.

Ylöjärveläinen Veikko Koskinen oli kierroksen antiin tyytyväinen. Särkänniemen suunnitelmat tulivat hänelle uutena asiana.

– Tampere on rakentanut Rantatunnelin ja tekee myös ratikkaa ja Kansiareenaa. Mietin vain, mistä niihin kaikkiin rahat otetaan.

Suomen korkein, 88,5-metrinen hotelli Torni antaa esimakua Tullin alueen uusista suunnitelmista. Radan päälle tulee kansi, jolle nousee tapahtuma-areena, hotelli, kasino ja viisi tornitaloa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut