Postinjakelu on takkuillut Tampereen Kaukajärvellä – Jakelupäällikkö myöntää ongelmat ja kertoo, mistä ne johtuvat - Tampere - Aamulehti

Postinjakelu on takkuillut Tampereen Kaukajärvellä – Jakelupäällikkö myöntää ongelmat ja kertoo, mistä ne johtuvat

Kaukajärvelle toimitettavan postin esityöt tehdään nyt Pirkkalassa. Se myöhästyttää jakeluaikataulua tunnilla tai parilla.

Posti muutti Kaukajärvelle jaettavien postien esityöt Pirkkalaan.

4.5.2019 8:21

Aamulehti

Aamulehteen on ottanut viime viikkoina yhteyttä muutamakin lukija, jotka ovat ihmetelleet Postin jakeluongelmia Tampereen Kaukajärvellä.

Postin Itä-Pirkanmaan ja Tampereen jakelupäällikkö Harri Lehtonen myöntää, että Kaukajärven postinjaossa on ollut viime viikkoina häiriöitä. Syynä on se, että Kaukajärven postin esityöt muutettiin Postin Pirkkalan jakelukeskukseen. Aiemmin postit on lajiteltu ja jaettu Kaukajärvellä.

– Muutoksesta on aiheutunut rytmimuutoksia ja häiriöitä asiakkaille, sanoo Lehtonen.

Lehtonen sanoo, että häiriöt ovat olleet satunnaisia ja noin päivän mittaisia, eikä muutosta aiheutunut pidempiä jakelukatkoja. Kaikki postit on saatu toimitettua ja rytmi on saatu kirittyä kiinni.

Aikataulu muuttuu

Muutos vaikuttaa kaukajärveläisten elämään ainakin siinä, että posti tulee jatkossa hieman totuttua myöhemmin.

– Aiemmin asiakkaat ovat saaneet hivenen aikaisemmin postinsa. Ennen posti tuli noin 15–16 välillä. Nyt viimeiset tulevat 18–19 välillä, Lehtonen sanoo.

Häiriöitä on syntynyt myös siitä, että Kaukajärven alueelle on tullut uusia postinjakajia kuun vaihteesta alkaen. Heidät on nyt koulutettu työhön ja he jakavat postia tavalliseen tapaan. Kaukajärven alueella postia jakaa 5 henkilöä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut