Raitiotien suunnittelu aiheuttaa liikennemuutoksia Hatanpään valtatiellä - Tampere - Aamulehti

Raitiotien suunnittelu aiheuttaa liikennemuutoksia Hatanpään valtatiellä – työt kestävät heinäkuun loppuun

Työt voivat aiheuttaa liikennemuutoksia kuten ajokaistojen kavennuksia.

Raitiotien rakentamisen ajoituksesta Hatanpään valtatielle Koskipuiston ja linja-autoaseman välille on tarkoitus päättää kaupunginvaltuustossa seuraavana syksynä.

29.6.2019 16:21

Raitiotieallianssi tekee Hatanpään valtatien raitiotiesuunnittelua varten maaperän pohjatutkimuksia ja kairauksia. Työt alkoivat viime torstaina ja kestävät yhteensä noin kuukauden eli heinäkuun loppuun, kertoo Tampereen kaupunki tiedotteessaan.

Torstaista alkaen Hatanpään valtatiellä Hämeenkadun ja linja-autoaseman välillä tehdään mittauspisteiden asennuksia. Kairauksia tehdään ensi maanantaista alkaen.

Pohjatutkimuksia ja kairausta tehdään yksittäisissä pisteissä ja ne voivat hetkellisesti aiheuttaa lyhytkestoisia liikennemuutoksia kuten ajokaistojen kavennuksia. Liikenne ohjataan tarvittaessa pois työalueelta.

Kairaukset toteuttaa Taratest oy. Tarpeen mukaan pohjatutkimuksia tehdään suunnittelun edetessä lisää.

Raitiotieallianssi jatkaa Hatanpään valtatien raitiolinjan suunnittelua katusuunnitelman laatimisella. Raitiotien rakentamisen ajoituksesta Hatanpään valtatielle Koskipuiston ja linja-autoaseman välille on tarkoitus päättää kaupunginvaltuustossa seuraavana syksynä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos