Bussi osui tietä ylittäneeseen naiseen Hämeenkadulla - Tampere - Aamulehti

Bussi osui tietä ylittäneeseen naiseen Hämeenkadulla

Silminnäkijän mukaan nainen makasi maassa bussin edessä ja bussiliikenne seisoi paikallaan noin kello 11 aikaan. Paikalla oli myös ambulanssi.

28.2.2020 13:32

Aamulehti

Pysäkiltä liikkeelle lähtenyt bussi osui tien yllättäen ylittäneeseen naiseen Tampereen Hämeenkadulla perjantaina. Onnettomuus tapahtui noin kello 11.

Tampereen kaupunkiliikenteen liikennejohtaja Ilkka Ala-Maakala kertoo, että onnettomuus tapahtui Hämeenkadulla idän suuntaan menevällä kaistalla, kun bussi numero 8 oli lähtenyt liikkeelle pysäkiltä.

–Kun kuljettaja oli sulkenut ovet ja katsonut, että kaikki ovat kyydissä, laittoi hän vilkun päälle ja lähti liikkeelle. Tässä tilanteessa yllättäen, tien yli kuljettajan puolelta juoksi nainen bussin keulan eteen. Kuljettaja ei ollut huomannut naista ja osui tähän.

Ala-Maakala kertoo, että kuljettaja oli pysäyttänyt bussin välittömästi, mutta bussi oli osunut naiseen sen verran, että tämä oli kaatunut maahan.

Ala-Maakala kertoo, että paikalle tuli ambulanssi ja poliisi.

–Poliisi tarkasti kuljettajan ajokunnon ja bussi pääsi jatkamaan matkaa.

Ala-Maakala ei tiedä tarkkaan mitä tilanteessa on tapahtunut. Hän kuitenkin arvioi, että tilanteessa on saattanut käydä niin, että naishenkilö on yrittänyt ehtiä juuri kyseiseen bussiin ja oikaissut tien yli. Hänen mukaansa onnettomuus ei tapahtunut suojatiellä.

Ala-Maakala haluaa muistuttaa, että kuljettajat tulevat tällaisissa tilanteissa yllätetyiksi ja hän toivoo ihmisiltä varovaisuutta vastaavissa tilanteissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: