Näin kommentoitiin Tampereen koulujen lakkautusesityksiä yleisötilaisuudessa - Tampere - Aamulehti

Tampereen päiväkoti- ja kouluverkkoesitys sai kipakkaa palautetta alueilta – "Kohta ainoa lähipalvelu on hautausmaa"

Tampereen keskusvirastotalon valtuustosalissa oli viitisenkymmentä ihmistä keskustelemassa ja kysymässä päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmista. Kysymyksiä tuli myös chatin kautta. Kehittämiskoordinaattori Monika Sola esitteli selvitystä yleisölle.

30.8.2018 6:11 | Päivitetty 30.8.2018 7:26

Lakkautettaviksi esitetyt Järvensivun ja Terälahden sekä Kalkun ja Annalan koulut olivat odotetusti tunteita herättävimmät puheenaiheet Tampereen tulevaisuuden päiväkoti- ja kouluverkkoa käsitelleessä yleisötilaisuudessa keskiviikkoiltana.

Paikalla Keskusvirastotalon valtuustosalissa oli viitisenkymmentä kuntalaista, ja lisäksi kysymyksiä esitettiin chat-palvelun kautta.

Järvensivun alueelta tilaisuuteen tullut Johanna Karhukorpi huomautti, että kohta alueen ainoa palvelu on hautausmaa.

–Asumme keskustan postinumeroalueella. Emme ole valinneet asua kaukana haja-asutusalueella. Oletin muuttaessamme, että meillä on jonkinlainen oikeus peruspalveluihin, Karhukorpi sanoi.

Mikäli valmistelijoiden esittämä vaihtoehto hyväksytään syyskuussa lautakunnassa, luovutaan Järvensivun koulusta noin vuonna 2022. Tällä hetkellä oppilaat ovat väistötiloissa.

Keskustelussa tuotiin painokkaasti esiin se, kuinka hankala koulumatka alueelta on Sammon kouluun, eikä reitin turvallisuuden parantaminen ole ilmaista.

Järvensivun koulu on ollut liipasimella useasti, mutta alueella on luotettu lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan tekemään remontointipäätökseen. Kommentoijien mukaan Järvensivu palvelisi remontoituna ja laajennettuna myös ainakin Messukylää, jonka koulu on tupaten täynnä.

Apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd.) vastasi, että vaikka lautakunta takavuosina teki remonttipäätöksen, ei Järvensivun koulun remonttiin ole varauduttu talousarviossa.

–Ymmärrän Järvensivun vanhempien tuskan, kun he ovat luottaneet siihen päätökseen, ja nyt tilanteet ovat muuttuneet. Nyt on kuitenkin tarkasteltu koko kaupungin palveluverkkoa eikä yksittäistä koulua. Lautakunta sitten miettii näiden yksittäisten koulujen kohdalla esimerkiksi kustannuksia, alueellista tasa-arvoisuutta, opetussuunnitelmallisia velvoitteita ja koulumatkaa, Loukaskorpi sanoi.

Myös Kalkussa koulumatkan turvallisuus huoletti. Kalkun osalta on suunniteltu, että Kalkunvuoreen tulisi pienten lasten yksikkö, jossa olisi päivähoitoa, esikoululaisia ja ykkös-kakkosluokkalaisia. Osa pienistä koululaisista menisi Kalkunvuoreen ja osa Tesoman kouluun. Kolmannelle kaikki menisivät Tesomalle.

–Kalkunvuoren pienten lasten yksikön osalta on mahdollista miettiä, että siellä on enemmän ykkös- ja kakkosluokkalaisia sekä esiopetusta ja tarkistaa koulupiirirajoja, kun nähdään sen hetkinen lasten määrä, sanoi koordinaattori Elina Kalliohaka Tampereen kaupungilta.

Kalkun koulun ja Kalkunvuoren pienten lasten yksikön etäisyys on noin 1,6 kilometriä. Suunnitelman mukaan koulusta luovuttaisiin arviolta vuonna 2023.

Pitkä aikajänne

Myös Terälahden koulun tilanne on hankala. Terälahden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hannes Tuohiniitty ihmetteli, miten väestösuunnitteessa Terälahteen on saatu laskeva käyrä, vaikka yleiskaavatyö on käynnissä ja nuoria perheitä on muuttamassa alueelle.

–Terälahden koulu on toimiva ja yhteisöllinen, eikä siellä ole ainakaan merkittävää sisäilmaongelmaa. Olette siirtämässä lapsia Kämmenniemeen, jonka alaluokilla ovat viime vuosina olleet Tampereen suurimmat luokkakoot, Tuohiniitty summasi.

Loukaskorven mukaan lautakunta kävi kokouksessaan viime viikolla Terälahden tilanteesta pitkän keskustelun, ja sitä pidettiin yhtenä esityksen vaikeimmista asioista.

–Toiminnallisesti Terälahti on haastava, kielivalinnat ja opetussuunnitelman mukainen valinnaisuus on hyvin vaikea toteuttaa niin pienissä ryhmissä. Lisäksi jos Terälahden lapset olisivat Kämmenniemessä, siellä saataisiin muodostettua pienempiä ryhmiä. Nyt ryhmät alueella jakautuvat kahden alakoulun sisälle, Loukaskorpi sanoi.

Yleisötilaisuudessa korostettiin useaan otteeseen, että kyseessä on esitys, eikä päätöksiä ole vielä tehty. Niiden aika on 11. syyskuuta, ja nyt on keskustelun aika.

Keskustelu päiväkoti- ja kouluverkosta sekä puhuttavimmista esityksistä epäilemättä jatkuu vilkkaana tulevina viikkoina niin kuntalaisten kuin poliittisten ryhmien kesken.

Toinen asia, joka esityksestä pitää huomata, on pitkä aikajänne. Esimerkiksi Annalan koulun lakkauttaminen – mikäli ratkaisuun päädytään – tapahtuisi noin kymmenen vuoden päästä. Nykyiset oppilaat eivät siellä silloin enää ole.

Tulevaisuuden päiväkoti- ja kouluverkosta pääsee kysymään lisää tänään torstaina, kun Tampereen kaupungin verkkosivuilla järjestetään aiheesta chat kello 10.30–17.

Marjaana Tammela, Kaukajärvi. "Kaupungin suunnitelmat ovat pöyristyttäviä, ne menivät niin tunteisiin, että oli pakko tulla paikalle. Kaukajärven koulussa on jo nyt 700 oppilasta, jatkossa sitten varmaan yli tuhat. Jättikoulujen sijaan pitäisi suosia lähikouluja ja pieniä luokkia. Kun luokkakoot kasvavat, myös hälyn määrä kasvaa. Joukossa voi olla erityisherkkiä lapsia, joiden on vaikea sopeutua.

Pasi Kajarinne, Holvasti: "Koululaisten liikenneturvallisuus huolestuttaa, kun koulumatkat pitenevät. Kolmasluokkalainen on vasta 9–10-vuotias lapsi, joka voi olla turvaton vilkkaassa liikenteessä. Pitkä koulumatka raskaan repun kanssa väsyttää, ja tarkkaavaisuus herpaantuu. Vaikuttaa myös siltä, että nämä kaupungin kuulemiset ovat pikemminkin tiedotustilaisuuksia kuin aitoja kuulemisia."

Minna Kaihlanen, keskusta: "Kannan huolta perheiden hyvinvoinnista. Mietin esimerkiksi teiskolaisten tilannetta, minkä verran kuullaan Terälahdessa asuvia perheitä? Näillä päiväkoti- ja kouluasioilla on heille iso merkitys. Työskentelen itse seurakunnan johtavana varhaiskasvatusohjaajana, joten olen paljon tekemisissä lasten ja perheiden kanssa. Nämä asiat nousevat usein esille."

Petra Saari, Terälahti: "Vastustan jyrkästi näitä suunnitelmia. Muutimme pääkaupunkiseudulta Teiskon Terälahteen kolme vuotta sitten, ja rakennamme juuri omakotitaloa sinne. Perheessämme on alle kouluikäinen lapsi, jolle on päiväkoti ja koulu siinä kodin vieressä. Ajattelimme, että siellä lapsen on hyvä kasvaa. Nyt meidän suunnitelmiltamme vedetään matto alta."

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut