Tampereen raitiovaunut muotoilee sama yritys, joka on suunnitellut Helsingin raitiovaunut - Tampere - Aamulehti

Tampereen raitiovaunut muotoilee sama yritys, joka suunnitteli myös Helsingin raitiovaunujen ulkoasun

Helsingin ratikka vieraili Tampereella kesällä, kun keskustorilla järjestettiin ratikkapäivä. HKL:n raitiovaunun suunnittelija suunnittelee myös Tampereen raitiovaunut.­

16.1.2018 12:08

Tampereen kaupunki kertoo, että Tampereen raitiovaunun muotoilijaksi on valittu suomalainen Idis Design Oy, joka on aiemmin suunnitellut muun muassa Helsingin vaunut.

Tampereen raitiovaunun muotoilijan työ näkyy muun muassa vaunun ulkoasussa, sisätiloissa ja ohjaamossa. Vuoden 2018 alkupuolella ratikat suunnitellaan ja loppupuolella muotoilun toimivuutta hiotaan todellisen kokoisen ratikan valmistamisella.

Koeratikkaa kutsutaan maketiksi. Sen avulla muotoilua tarkastellaan ennen vaunutuotannon käynnistymistä.

Yritys valittiin kansainvälisen kilpailutuksen kautta. Kilpailutukseen osallistui kaikkiaan kuusi palveluntarjoajaa.

Tampereen kaupunki kertoo, että valintaperusteissa painotettiin kokemusta joukkoliikennevälineiden ja niitä koskevien ergonomia- ja esteettömyysvaatimusten huomioimisesta muotoilussa sekä tarjoajan perehtyneisyyttä muotoilukohteeseen.

–Joukkoliikennevälineiden suunnittelussa korostuvat tavoite matkustamisen helppouteen, matkustajaryhmien erilaiset tarpeet, esteettömyys, ergonomia ja käyttäjäystävällisyys. Tämän kaltaisten kohteiden muotoilukokemusta löytyy Suomesta vähemmän. Idis Design on entuudestaan ansioitunut raitiovaunujen muotoilijana, ja heidän kanssaan lähdemme nyt toteuttamaan raitiovaunua, sanoo kalustopäällikkö Ali Huttunen Tampereen Raitiotie Oy:stä.

Käyttäjiä mukaan suunnitteluun

Tampereen kaupunki kertoo, että suunnittelutyöhön otetaan mukaan erilaisia käyttäjäryhmiä. Kun koemuotoiltu ratikka eli maketti valmistuu, sen suunnitteluratkaisuihin otetaan mukaan ratikan käyttäjiä.

Syksyn aikana valmistuu tarkka maketti, jolla tarkastellaan muotoilun toimivuutta kokonaisuudessaan ennen raitiovaunujen tuotantoa.

Tampereelle on tilattu 19 raitiovaunua. ForCity Smart Artic X34 -mallin raitiovaunut ovat 37 metriä pitkiä, kolmiosaisia ja kahteen suuntaan ajettavia. Raitiovaunussa on kauttaaltaan matala lattia, ja vaunuun on esteetön pääsy pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa.

Transtech Oy aloittaa raitiovaunujen valmistuksen Kajaanin Otanmäessä kevättalvella 2019. Ensimmäisen raitiovaunun arvioidaan valmistuvan vuoden 2020 alussa. Raitiovaunuliikenne käynnistyy Tampereella vuonna 2021. Tampereen raitiovaunukaluston ja -infran omistaa Tampereen Raitiotie Oy.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?