Keitä ne körtit ovat? – körttiläisyys sekoitetaan usein muihin herätysliikkeisiin, vaikka se on arvoiltaan varsin liberaali - Tampere - Aamulehti

Keitä ovat Tampereelle saapuvat 30 000 körttiä? – körttiläisyys sekoitetaan usein muihin herätysliikkeisiin, vaikka se on arvoiltaan varsin liberaali

Monet uskovaiset homoseksuaalit käyvät körttiläisten Herättäjäjuhlilla, koska liike ei ole ottanut tuomitsevaa kantaa seksuaalisuuteen. Juhlaportti kohoaa Kalevan kirkon vieressä.­

4.7.2018 11:56

Herännäiset, eli körtit, hyväksyvät muun muassa naispappeuden ja abortin. 1800-luvulla syntyneen herätysliikkeen piirissä on myös paljon jäseniä, jotka ajavat kirkon sisällä samaa sukupuolta olevien parien oikeutta kirkolliseen vihkimiseen. Körttiläisyys sekoitetaan kuitenkin usein myös sellaisiin herätysliikkeisiin, joiden jäsenet vastustavat esimerkiksi naispappeutta ja sukupuolineutraalia avioliittoa.

–Mediassa puhutaan usein kirkon herätysliikerintamasta, jolla on hyvin konservatiiviset arvot. Me körttiläiset yleensä vähän harmistumme siitä, että meidät liitetään siihen samaan rintamaan, Herättäjäyhdistyksen yleissihteeri Kalle Hiltunen sanoo.

Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa herätysliikkeet ovat pääosin säilyneet luterilaisen kirkon yhteydessä. Poikkeuksena on helluntaiherätys, josta on muodostunut oma uskonnollinen yhdyskuntansa.

Hiltusen mukaan yksi herätysliikkeiden ja kirkon läheiselle suhteelle voi olla se, että kirkko on perinteisesti käyttänyt herätysliikkeittä kansainvälisen lähetystyön tekemiseen. Herätysliikkeistä on kuitenkin esitetty säännöllisesti voimakastakin kritiikkiä kirkkoa kohtaan. Jakavia teemoja ovat olleet muun muassa naispappeus, abortti ja sukupuolineutraali avioliitto.

Körttiläisyyden historia

Herännäisyys kuuluu vanhoihin herätysliikkeisiin, jotka syntyivät Suomessa 1800-luvulla. Liikkeen taustalla ovat Pohjois-Savon talonpoikaisherätykset sekä alemman papiston johtama herätys Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Savolainen talomies Paavo Ruotsalainen oli liikkeen keskeinen johtohahmo.

–Aluksi körttiläisyyttä kritisoitiin kirkon piirissä, mutta silloin herännäisillä oli tapana sanoa, että niin kauan kirkossa käydään, kun siellä lausutaan Isä meidän -rukous ja uskontunnustus, Hiltunen sanoo.

Körtti on alun perin ollut haukkumasana, jota muut uskovaiset käyttivät herännäisistä 1800-luvulla. Herännäiset halusivat erottautua muista liikkeistä pitämällä körttipukua, joka oli talonpojan yksinkertainen puku. Miesten puvun takana on kolme laskosta, joita kutsutaan körteiksi. Nimitys tulee ruotsin kielen sanasta skört, joka tarkoittaa takin lievettä.

–Körttiä ei ole enää sataan vuoteen koettu loukkaavaksi nimityksesi ja nykyään herännäiset kutsuvat itsekin itseään körteiksi, Hiltunen sanoo.

Vuosien saatossa herännäisyys on levinnyt ja Herättäjäjuhlille saapuu paljon körttejä myös Etelä-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta. Liikkeen perinteiset alueet ovat kuitenkin edelleen Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Savo ja Kainuu.

Herännäiset halusivat erottautua muista liikkeistä pitämällä körttipukua, joka oli talonpojan yksinkertainen puku. Nukketaiteilija Katriina Haukkalan näkemys körttipariskunnasta Ranuan pappilan museossa.­

Miten körttiläisyys eroaa muista liikkeistä?

Muut vanhat herätysliikkeet ovat lestadiolaisuus, evankelisuus ja rukoilevaisuus. Tuorein herätysliike, viidesläisyys, syntyi toisen maailmansodan jälkeen. Liikkeiden välillä on eroja ja niiden sisällä toimii lukuisia erilaisia järjestöjä. Evankelisuus erosi herännäisyydestä omaksi liikkeekseen 1840-luvulla uskon luonteeseen liittyvien kiistojen seurauksena.

Hiltusen mukaan evankelisuus on ollut perinteisesti omistavan uskon liike, jossa on ajateltu, että uskova ihminen voi vapaasti ja iloisesti luottaa siihen, että hänet on jo pelastettu ja että hän on taivaan kansalainen jo tässä elämässä. Omaa uskoa ei sovi epäillä, onhan se peräisin Jumalalta.

Herännäisyys on puolestaan ollut enemmän ikävöivän uskon liike, jossa on ajateltu, että ihmisen usko on heikkoa ja mitätöntä.

–Muissa herätysliikkeissä ajatellaan, että ihminen herää uskoon ja uskomaan. Herännäisyydessä sen sijaan herätään joka päivä oman uskon heikkouteen. Vaikka oma usko on heikko, siinä heikkoudessa saa olla. Ei tarvitse pelätä tai ajatella, että on sen vuoksi huono kristitty, Hiltunen sanoo.

Ei tuomitsevaa kantaa

Monet uskovaiset homoseksuaalit käyvät herättäjäjuhlilla, koska liike ei ole ottanut tuomitsevaa kantaa seksuaalisuuteen. Hiltusen mukaan erilainen käsitys uskon luonteesta saattaa osaltaan selittää myös sen, miksi körtit ja evankeliset suhtautuvat eri tavalla sukupuolineutraaliin avioliittoon.

Körtit varovat tuomitsemasta muita, koska kokevat olevansa itsekin syntisiä.

–Herännäinen ajattelee, että minussa on itsessäni riittävästi vikoja, joten en minä voi lähteä mestaroimaan muita tässä maailmassa. Jos lähtee tuomitsevalle kannalle, tulee helposti tuominneeksi myös itsensä, Hiltunen sanoo.

Hiltusen mukaan herännäisyydellä oli vielä 1950-luvulla maine tiukkapipoisena liikkeenä, kun taas evankeliset olivat iloisia ja vapaita uskovaisia. Pikkuhiljaa yleinen mielikuva on kuitenkin muuttunut.

Evankelisen herätysliikkeen kattojärjestö Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY on ollut otsikoissa, koska sen järjestämissä tapahtumissa ei hyväksytä naispappeja. SLEY järjestää joka vuosi nuorille suunnatut kristillisen musiikin Maata Näkyvissä -festivaalit, joiden messuissa käytetään vain miespappeja.

Yhteiskunnalliset kannanotot

Uskon luonteen lisäksi herätysliikkeiden välisiä näkemyseroja voi selittää myös se, keitä liikkeen johdossa on toiminut silloin, kun liikkeessä on tehty linjauksia yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin. Erityisesti 1960–1970-luvuilla herätysliikkeet joutuivat ottamaan kantaa uusiin kysymyksiin, kun muun muassa abortti, naispappeus ja esiaviollinen seksi nousivat julkiseen keskusteluun.

–Tuolloin esimerkiksi lestadiolaisuus otti sellaisen kannan, että sulkeudutaan vähän maailmalta ja kielletään uusia asioita, kuten televisio. Herännäisyyden sisällä käytiin silloin samoja keskusteluja, mutta avarampi ote muodostui valtavirraksi. Liike ei halunnut eristäytyä muusta maailmasta, Hiltunen sanoo.

Hiltusen mukaan herännäisyyteen kuuluu myös se, että Herättäjäyhdistys ei ole halunnut antaa jäsenilleen tarkkoja opillisia ohjeita tai sitoa heitä ottamalla kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Herännäisyys on Hiltusen mukaan muutenkin hyvin lavearajainen liike.

–Körttiseuroissa ei kysellä jäsenkirjoja tai uskon laatua. Kirkon työntekijöissä on paljon heränneitä, jotka ovat löyhästi mukana yhdistyksen toiminnassa. Aktiiveja ei ole yhtä paljon kuin muissa liikkeissä. Suhteessa yhdistyksen jäsenmäärään herättäjäjuhlien kävijämäärä on huomattavasti suurempi, Hiltunen sanoo.

Herätysliikkeiden rajat

Hiltusen mukaan eri herätysliikkeiden väliset rajat ovat nykyään melko häilyviä. Herätysliikkeisiin liitytään usein perheen ja sukulaisten kautta, mutta liikkeiden välillä on myös jonkin verran liikkuvuutta.

Hiltusen mukaan herännäisyyden pariin on siirtynyt uusia jäseniä muista liikkeistä, koska kaikki eivät ole kokeneet omakseen vaatimusta vahvemmasta uskon julistuksesta. Heikompaa uskoa puolustava liike on tuntunut heistä enemmän omalta.

–Vastaavasti herännäisyydestä on siirtynyt toisiin liikkeisiin ihmisiä, jotka ovat kokeneet, että herännäisyys on heille liian löperöä, Hiltunen sanoo.

Herättäjäyhdistys on herännäisyyden kattojärjestö, joka järjestää seuroja ja herättäjäjuhlia. Juhlilla käy perinteisesti myös paljon vieraita, jotka eivät ole yhdistyksen jäseniä. Monet herännäiset käyvät myös muiden herätysliikkeiden kesäjuhlilla.

Suurimmat herätysliikkeet Suomessa

Herännäisyys

Herännäisyys, eli körttiläisyys, on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttavista herätysliikkeistä. Sen juuret ovat 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alkupuolella Savossa ja Pohjanmaalla tapahtuneissa herätyksissä. Paavo Ruotsalainen (1777–1852) toimi liikkeen johtajana, kun herännäisyys yhdistyi. Körtit ovat tunnettuja seuraperinteestään ja Herättäjäjuhlista, jotka pidetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Juhlilla käy vuosittain noin 30 000 vierasta. Ensimmäiset herättäjäjuhlat järjestettiin vuonna 1893. Juhlien järjestelyistä vastaavat paikallinen seurakunta, kunta ja Herättäjäyhdistys.

Lestadiolaisuus

Lestadiolaisuus syntyi Lars Leevi Laestadiuksen (1800–1861) saarnatoiminnan seurauksena Ruotsin pohjoisimmassa Lapissa. Herätyksiä ilmeni 1840-luvulta lähtien, ja vähitellen ne laajenivat myös Suomen puolelle. Muutamassa vuosikymmenessä Suomesta tuli lestadiolaisuuden huomattavin tukialue. Lestadiolaisuuden keskeisin kokoontumismuoto ovat seurat, joita pidetään useimmiten kodeissa. Lestadiolaiseen elämänmuotoon kuuluvat usein suuret perheet ja perhekeskeinen elämä.

Vanhoillislestadiolaisuus on lestadiolaisuuden suurin ryhmä. Sen keskusjärjestö on vuonna 1906 perustettu Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys SRK, joka järjestää Suviseuroja. Vanhoillislestadiolaisuuden kannattajien määräksi on arvioitu yli 100 000. Liike on levinnyt voimakkaimmin Pohjois-Pohjanmaalle, Oulun seudulle sekä Koillismaalle. Paikallisia rauhanyhdistyksiä on noin 250. Liikkeen pää-äänenkannattaja on Päivämies-lehti.

Viidesläisyys

Viidennen herätysliikkeen tausta on toisaalta 1800-luvun pietistisessä herätyskristillisyydessä sekä englantilaisessa ja amerikkalaisessa evankelioimisliikkeessä. Suomen luterilaisessa kirkossa suuntaus alkoi vaikuttaa 1920- ja 1930-luvulla, kun rovasti Urho Muroma (1890–1966) alkoi pitää herätyskokouksia. Sotien jälkeen Suomessa järjestettiin evankelioimiskokouksia, joiden pohjalta syntyivät vuonna 1945 Kansan Raamattuseura ja Sana-lehti. Samana vuonna perustettiin myös Suomen Raamattuopisto.

Liikkeen keskeisin organisaatio on vuonna 1967 perustettu Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, joka kokosi yhteen näkemyksiltään verraten erilaisia herätyskristillisiä ryhmittymiä lähetystyöhön. Kansan Raamattuseuran Sanan suvipäivillä käy noin 7 000 henkeä, Kansanlähetyksen Kansanlähetyspäivillä 10 000 ja Raamattuopiston Hengellisillä syventymispäivillä noin 5 000 henkeä.

Rukoilevaisuus

Länsi-Suomen rukoilevaisuus on suomalaisista herätysliikkeistä kaikkein vanhin ja pienin. Liike muotoutui Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa 1800-luvun alussa Perinteinen rukoilevaisuus pitäytyy vuoden 1701 virsikirjassa, vuoden 1776 raamatunkäännöksessä ja vuoden 1693 kirkkokäsikirjassa. Liike jakautui kahtia 1980-luvulla naispappeuskeskustelun yhteydessä. Naispappeuden vastustajat perustivat Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistyksen. Eurajoen kristillisen kansanopiston yhteydessä toimiva Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry edustaa uudistusmielistä rukoilevaista liikettä. Aktiivisia jäseniä on rukoilevaisuuden piirissä kaikkiaan kolmisen tuhatta.

Evankelisuus

Evankelinen herätysliike syntyi herännäisyyden jakaantumisen seurauksena 1840-luvulla. Syntyyn vaikutti ratkaisevasti pastori Fredrik Gabriel Hedbergin toiminta 1800-luvun puolivälissä. Evankelisuuden vankimpia alueita ovat Lounais-Suomi ja Pohjanmaa. Liike on esittänyt välillä hyvinkin voimakasta kritiikkiä kirkkoa kohtaa, mutta on pääosin säilynyt kirkollisena, koska liikkeen johtoon on kuulunut suuri joukko vaikutusvaltaisia pappeja. Liikkeen suurimmassa tapahtumassa Evankeliumijuhlilla käy noin 20 000 henkeä. Evankelinen lähetysyhdistys (ELY) erkaantui Suomen luterilaisesta evankeliumiyhdistyksestä (SLEY) keväällä 2008, koska ELY hyväksyy naispappeuden.

Helluntaiherätys

Helluntaikirkko on kokonaan oma uskonnollinen yhdyskunta. Helluntaiherätyksen juuret ovat 1800-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneissa baptisti- ja metodistikirkkojen pyhitysliikkeissä. Helluntailaisuus korostaa ihmisen henkilökohtaista suhdetta Jumalaa, joka ilmenee voimakkaana tunneperäisenä kokemuksena. Ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsinkiin vuonna 1915. Helluntailaisen lähetystyön keskusjärjestönä toimii Fida International, joka on lähettimäärältään Suomen suurin lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö. Liikkeellä on Suomessa noin 46 400 jäsentä.

Lähde: Suomen evankelisluterilainen kirkko

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?