Tampereen kiistellyn tavara-aseman siirrosta urakkasopimus - Tampere - Aamulehti

Tavara-aseman siirto alkaa, kunhan Morkku on purettu alta pois – kyseessä suurin ja painavin Suomessa koskaan siirretty vanha rakennus

Tavara-asema päästään siirtämään, kunhan Morkku on purettu sen tieltä pois. Tampereen kaupunki on saanut neljä alustavaa tarjousta alueen kehittämisestä. Suunnitelmien toteuttaminen voi alkaa vasta, kun Morkun rakennussuojelua koskeva valitus on ratkaistu lainvoimaisesti.

Morkun aukio rakennetaan kuvan etualalla näkyvälle alueelle. Kuvassa näkyvät myös vasemmalla vanha rautatieläisten asuinrakennus, keskellä purettava Morkku ja oikeassa laidassa Morkun paikalle siirrettävä tavara-asema. Kuva on otettu kesällä 2018. Nyt väliaikaiset liikennejärjestelyt ovat erilaiset.

18.11.2019 18:03 | Päivitetty 18.11.2019 18:06

Aamulehti

Tampereen kiistellyn vanhan tavara-aseman siirto on askeleen lähempänä toteutumistaan.

Tampereen kaupunki ja Kreate oy ovat solmineet urakkasopimuksen Ratapihankadun varrella sijaitsevan rakennuksen siirrosta.

Tavara-asema siirretään Ratapihankadun vastakkaiselle puolelle tontille, jolta puretaan rautatieläisten vanha seuraintalo Morkku.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut