Tampereen vanha tavara-asema siirretään ja sen uusi tontti myydään – Kaupunki odottaa kaupasta 6 miljoonan tuloa - Tampere - Aamulehti

Tampereen vanha tavara-asema siirretään – Kaupunki etsii kilpailulla vanhoille rakennuksille kunnostajaa, jolle myydään myös haluttu toimistotontti naapurista

Tavara-aseman kohtalosta on kiistelty Tampereella vuosia.­

25.6.2018 17:04 | Päivitetty 25.6.2018 17:04

Tampereen kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Ratapihankadulla sijaitseva vanha tavara-asema siirretään.

Päätös tarkoittaa sitä, että Ratapihankatu kulkee tulevaisuudessa siinä, missä tavara-asema nyt sijaitsee. Tavara-asemaa puolestaan siirretään hieman itään ja sen tieltä puretaan niin kutsuttu Morkku, eli vanha rautatieläisten seuratalo. Morkun kanssa samalla tontilla, sen itäpuolella sijaitseva asuinrakennus säilytetään.

Kaupunki järjestää alueen kehittämisestä kilpailun. Kilpailun voittaja sitoutuu kehittämään Morkun aukion aluetta ja kunnostamaan vanhat rakennukset. Lisäksi kaupunki myy kilpailun voittajalle tavara-aseman pohjoispuolella sijaitsevan tontin, jolle saa rakentaa noin 11 800 kerrosneliömetriä toimistotiloja. Tontin hinnaksi on nykyisellä hintatasolla arvioitu 6 miljoonaa euroa.

Kaupunki puolestaan maksaa tavara-aseman siirtämisen, Morkun talon purkamisen ja infran rakentamisen Ratapihankadulle ja Morkun aukiolle. Purkutyöt ja tavara-aseman siirto maksavat yhteensä 3,2 miljoonaa ja infrarakentaminen 4,3 miljoonaa euroa.

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen sanoo, että konseptikilpailulla yritetään löytää ratkaisu vaikeaan ja pitkittyneeseen tilanteeseen alueella. Tällä hän viittaa Rongan alikulun, Ratapihankadun ja Vellamonkadun risteykseen, jonka liikennejärjestelyt ovat muuttuneet liikenteen vilkastuttua yhä monimutkaisemmiksi.

Lue myös: Vilkas ydinkeskustan risteys muuttui hämmentäväksi sumpuksi Tampereella – miten ihmeessä tässä pitää ajaa?

Kaupunki alkoi etsiä tavara-aseman alueen kehittämiseen uutta ratkaisua, koska kaavamuutoksen pitkittyminen näytti todennäköiseltä. Alueella rakennetaan paljon tulevina vuosina, ja liikenteen odotetaan vain vilkastuvan.

Nurminen arvioi, että kilpailu Morkun aukion ja vanhojen rakennusten kehittämisestä voidaan aloittaa syksyllä. Hän jatkaa, ettei vanhoille rakennuksille ja niiden tontille ole vielä hinta-arviota, koska sen mahdollinen käyttö selviää vasta suunnittelukilpailun päätyttyä. Myös lisärakentaminen on mahdollista.

–Ajatus on se, että tulevaisuudessa tavara-asemaa ja asuinrakennusta ei omista kaupunki, vaan se kehittäjä, Nurminen sanoo.

Maanantain päätöksellä alueen asemakaavamuutoksen suunnitteleminen lopetetaan ja kehittämistä jatketaan vanhan asemakaavan mukaan.

Kaupunginhallitus päätti asian ilman äänestyksiä. Tampereen puolesta -ryhmän Yrjö Schafeitel teki muutosesityksen, jonka mukaan olisi jatkettu asemakaavamuutoksen valmistelua. Esitys raukesi, koska sitä ei kannatettu. Schafeitel jätti kaupunginhallituksen päätökseen eriävän mielipiteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?