Mitä Tampere 3 -johtosääntö toi lopulta? – Luottamushenkilö: "Siirtymäkauden hallitus betonoi useassa kohdassa asemaansa"

Yliopistotukija Hanna Kuusela (vas.) ojensi maanantaina Tampereen yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa mikrofonia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajalle Sanni Lehtiselle.

Yliopistotutkija Hanna Kuusela Tampereen yliopistosta (TaY) arvioi tuoreeltaan, että maanantaina iltapäivällä kokonaan julkaistusta johtosäännöstä käy selkeästi ilmi yksi tavoite.

–Tuntuu, että johtosäännön keskeisin tavoite on perustajien ja siirtymäkauden hallituksen mahdollisuus päästä ohjaaman uuden yliopiston hallituksen valintaa. Siellä on monta seikkaa, joissa nykyinen siirtymäkauden hallitus betonoi asemaansa, hän sanoo.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut