Pörssi­­­sähkön hinta on sunnuntaina tunteja negatiivinen

Sunnuntaina sähkön hinta sähköpörssi Nordpoolissa on yhteensä kahdeksan tuntia negatiivinen tai nollissa.

Olkiluoto 3 -voimalan sähkölinjoja Eurajoella.

| Päivitetty

Suomessa käytetään sunnuntaina lähes ilmaista sähköä. Pörssisähkön verollinen keskihinta on juuri ja juuri nollan yläpuolella, 0,1 senttiä kilowattitunnilta.

Sähköpörssi Nordpoolissa sähköenergian hinta on sunnuntaina päivällä kahdestatoista iltakuuteen asti negatiivinen. Kaikkiaan sähkön hinta on sunnuntaina kahdeksan tunnin ajan joko nollassa tai sen alle.

Halvimmillaan sähkö on kello 14–15, jolloin pörssihinta on -0,5 senttiä kilowattitunnilta.

Kalleimmillaan hinta on illalla kahdeksan ja yhdeksän välillä. Silloinkin sähkö maksaa vain 0,6 senttiä kilowattitunnilta.

Toukokuussa sähkö on ollut muutenkin halpaa. Pörssisähkön keskihinta toukokuussa tähän asti on ollut 4,4 senttiä kilowattitunnilta.

Kun sähkön pörssihinta on negatiivinen, sähkön tuottaja joutuu maksamaan siitä, että se syöttää verkkoon sähköä.

Negatiivinen markkinahinta voi tarkoittaa periaatteessa sitä, että sähköntuottaja maksaa sähkön kuluttajalle. Pörssisähköön sidotun sopimuksen ottaneet saavat alennusta laskuunsa, kun hinta on negatiivinen.

Käytännössä negatiivinen hinta vähennetään sähköyhtiön perimästä marginaalista, mutta maksettavaa jää silti. Sähköstä nimittäin maksetaan aina myös kulutuksen mukaan kiinteä siirtohinta omalle verkkoyhtiölle.

Näistä syistä sähköä tuhlaamalla ei pysty tienaamaan, vaikka markkinahinta on negatiivinen.

Negatiivinen pörssihinta ei vähennä asiakkaan sähkölaskua aina. Esimerkiksi Vaasan sähkön ehtojen mukaan tilanteissa, joissa tuntihinta sähköpörssissä on negatiivinen, sähkön hinta on asiakkaalla 0 senttiä/kWh. Pörssihintaan lisätään aina välityspalkkio sekä arvonlisävero.

Lisäksi on hyvä muistaa, että pörssihinta ei vaikuta määräaikaisiin tai toistaiseksi voimassa oleviin sopimushintoihin. Tosin näissäkin sopimustyypeissä on nykyään usein pörssisähkön hintaan ja kulutuksen ajoitukseen perustuva jousto-osa, joka joko nostaa tai laskee sähköenergian perushintaa.

Poikkeuksellisen halvan sähkön taustalla on viime päivinä ollut useampia tekijöitä.

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä totesi lauantaina HS:lle, että sähkömarkkinalla vaikuttavat nyt kevään myötä laskenut kulutus, tuulinen sää ja vesivoimajokien kevättulvat.

Tuulinen sää lisää tuulisähkön tuotantoa, ja kevättulvien myötä myös vesivoimalat pyörivät isolla teholla.

Yleensä vettä säästetään halvan hinnan aikaan ja tehoja nostetaan, kun sähkön kysyntä kasvaa ja hinnat nousevat. Tulva-aikaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

”Keväällä toukokuussa on se tilanne, että vesivoimajoissa kevättulvat ovat parhaimmillaan. Siellä vettä pitää ajaa joista niin paljon pois kuin pystytään”, Leskelä sanoi.

Sähköä tuotetaan nyt niin paljon, että Olkiluodon kolmosreaktorin tuotantotehoa on jouduttu rajoittamaan, koska kaikki sähkö ei mahdu markkinoille.

Lauantaina neljän jälkeen iltapäivällä ydinvoimayhtiö Teollisuuden voiman verkkosivuilla kerrottiin reaktorin tuottavan sähköä 1 025 megawatin teholla, kun laitos tuottaa täydellä teholla toimiessaan noin 1 600 megawattia.

Täsmennys 21.5. kello 14.28: Negatiivinen pörssihinta ei vähennä asiakkaan sähkölaskua aina. Esimerkiksi Vaasan sähkön ehtojen mukaan tilanteissa, joissa tuntihinta sähköpörssissä on negatiivinen, sähkön hinta on asiakkaalla 0 senttiä/kWh. Pörssihintaan lisätään aina välityspalkkio sekä arvonlisävero.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut