OP ennustaa maltillista taantumaa, ennustaa hintojen nousevan tänä vuonna noin 6 prosenttia

Kuluttajahintojen ennustetaan nousevan tänä vuonna 5,9 prosenttia ja ensi vuonna 2,3 prosenttia.

OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen Helsingissä 8. helmikuuta 2023.

OP-ryhmän ekonomistit ennustavat Suomen talouden painuvan tänä vuonna maltilliseen taantumaan. Bruttokansantuotteen ennustetaan supistuvan tänä vuonna 0,8 prosenttia ja kasvavan ensi vuonna 0,3 prosenttia.

Aiemmin tälle vuodelle ennustettiin 0,5 prosentin supistumista ja ensi vuodelle 0,5 prosentin kasvua.

”Talouden iso kuva ei ole olennaisesti muuttunut. Kyse on yhä maltillisesta taantumasta. Korkojen nopea nousu on kuitenkin iskenyt erityisesti asuinrakentamiseen voimakkaasti, ja rakennusinvestoinnit sukeltavat aiemmin ennakoitua jyrkemmin”, sanoo OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Rakennusinvestointien ennustetaan vähenevän tänä vuonna 8,5 prosenttia ja ensi vuonna 2 prosenttia.

Yksityisen kulutuksen ennustetaan vähenevän

Maksukorttidatan perusteella yksityinen kulutus on kevään aikana notkahtanut, kun se alkuvuonna kasvoi viime vuoteen verrattuna. OP:n ekonomistit ennustavat yksityisen kulutuksen vähenevän tänä vuonna vielä prosentin. Tätä perustellaan sillä, että säästöihin ei voida enää nojata, eivätkä käytettävissä olevat reaalitulot kasva.

Kuluttajahintojen ennustetaan nousevan tänä vuonna 5,9 prosenttia ja ensi vuonna 2,3 prosenttia.

”Talouden riskejä tarkasteltaessa stagflaation uhka on vähentynyt. Taloudessa tuskin ajaudutaan pitkälliseen korkean inflaation ja työttömyyden jaksoon. Talouskasvun osalta riskinä on monien kriisien aikana muodostuneiden tekijöiden yhteisvaikutus, kriisikrapula. Tästä on jo nyt oireita muun muassa kasvaneina konkurssien lukumääränä”, Heiskanen toteaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut