Ravintoloiden kisastudioihin tulossa tarkastuksia: MM-otteluita saa näyttää vain, jos lisenssi on kunnossa

TTVK tarkastaa MM-otteluiden aikana ravintoloiden esitysoikeuksia. Ravintolat eivät saa esittää otteluita yksityishenkilön katselukortilla.

MM-kisat houkuttelevat runsaasti yleisöä kisakatsomoihin. Jääkiekkofaneja Tampereella 2022.

Aamulehti

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK aikoo tarkastaa jääkiekon MM-kilpailuiden aikana otteluita esittävien ravintoloiden esityslupia.

”TTVK tekee tarkastuksia käymällä ravintoloissa ja dokumentoi, jos siellä näytetään kisalähetyksiä, ja sitten he tarkastavat onko ravintolalla asianmukainen lisessi otteluiden esittämiseen, ja jos ei ole, niin TTVK ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin”, kertoo MTV oy:n Business manager Joakim Ekholm.

Ekholm kertoo, että tarkastukset aloitetaan MM-kisojen ensimmäisenä ottelupäivänä 12. toukokuuta Suomi-USA-ottelussa.

Tarkastuksia tehdään ympäri Suomen eri kaupungeissa, useina eri päivinä koko MM-kisojen ajan. TTVK tarkistaa, että ravintoloilla on yrityksille soveltuva lisenssi eikä otteluita näytetä esimerkiksi ravintoloitsijan tai työntekijän henkilökohtaisella tunnuksella. Ekholmin mukaan valvonnassa on kyse sekä tasa-arvoisuudesta että tekijänoikeuksista. Palveluntarjoaja voi kärsiä myös ansionmenetyksiä väärillä luvalla esitetyistä otteluista.

”Ravintolat, jotka toimivat oikein ja maksavat oikeasta lisenssistä, joutuvat eriarvoiseen asemaan, jos toiset näyttävät otteluita kuluttajalisenssillä. Kuluttajakortin hinta on 29,90 euroa kuukaudessa, yrityksille myytävän paketin hinta määräytyy anniskeluravintolan asiakaspaikkojen mukaan ja alin hinta on 240 euroa kuukaudessa”, Ekholm kertoo.

”Ravitsemusliikkeet pystyvät tekemään merkittävääkin toimintaa myymällä ravintolatuotteita ja -palveluita otteluiden aikana, varsinkin Suomen otteluiden aikaan”, Ekholm sanoo.

Ekholmin mukaan puutteellisilla luvilla otteluita näyttävältä ravintolalta voidaan vaatia tekijänoikeushyvitystä tai tuotemenestystä vastaavaa sakkomaksua.

Tarkastuksia vuodesta 2015

Tämän vuoden kisastudiovalvonnaksi kutsuttu tarkastusvalvonta on ensimmäinen koronan jälkeen.

”TTVK on tehnyt kisastudiovalvontaa vuodesta 2015 asti sekä MM-kisoihin, SM-liigaan että Sanoman Ruutu-palvelun kautta lähetettäviin jalkapallo-otteluihin”, kertoo TTVK:n toiminnanjohtaja Jaana Pihkala.

Pihkalan mukaan erityisesti ensimmäisenä valvontavuonna monet ravintolat jäivät kiinni. Hän uskoo, että taustalla voi olla myös tietämättömyyttä.

”Voi olla, että jotkut toimivat tietoisesti väärin, mutta voi olla, että esitysoikeuksista on myös epätietoisuutta eikä tiedetä, että julkinen esittäminen vaatii erillisen lisenssin. Tiedote on kuitenkin levinnyt aika hyvin, ja me tietenkin toivomme, että tarkastuksissa ei ilmenisi puutteita”, Pihkala sanoo ja peräänkuuluttaa myös tasapuolisuutta.

”Kyllähän se on reilua, että kaikilla toimijoilla on samat ehdot. Kun investoi lupiin ja näyttää kiekkoa, kyllähän se lisää asiakasmäärää ja näkyy myös nopeasti juomien myynnissä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut