EKP tyytyi 0,25 prosenttiyksikön korotukseen

Tuleva korotuslinja jäi vielä arvailujen varaan, mutta asuntovelallisten on syytä yhä varautua korkojen nousuun, sanoo OP:n ekonomisti.

Euroopan keskuspankki EKP nostaa ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksikköä.

| Päivitetty

Euroopan keskuspankki EKP nostaa ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksikköä eli saman verran kuin Yhdysvaltojen keskuspankki Fed eilen. Jotkut tarkkailijat olivat arvioineet, että korotus olisi voinut olla myös 0,5 prosenttiyksikköä.

EKP aloitti koronnostojensa sarjan heinäkuussa. Kolmea keskeistä ohjauskorkoa on nostettu yhteensä jo 3,75 prosenttiyksikköä, kun tämän päivän korotus lasketaan mukaan.

Lausunnossaan EKP toteaa, että inflaationäkymät euroalueella ovat edelleen liian korkeat.Euroopan keskuspankki EKP nostaa ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksikköä eli saman verran kuin Yhdysvaltojen keskuspankki Fed eilen. Jotkut tarkkailijat olivat arvioineet, että korotus olisi voinut olla myös 0,5 prosenttiyksikköä.

EKP aloitti koronnostojensa sarjan heinäkuussa. Kolmea keskeistä ohjauskorkoa on nostettu yhteensä jo 3,75 prosenttiyksikköä, kun tämän päivän korotus lasketaan mukaan. Näin korkealla euroalueen ohjauskorot ovat olleet viimeksi vuonna 2008.

Lausunnossaan EKP sanoo, että inflaationäkymät euroalueella ovat edelleen liian korkeat, vaikka inflaatio on viime kuukausien aikana hidastunut. Hintojen nousutahti on edelleen selvästi nopeampi kuin keskipitkän aikavälin kahden prosentin tavoitetaso.

Korotusten jälkeen perusrahoitusoperaatioiden korko on 3,75 prosenttia, maksuvalmiusluoton korko 4 ja liikepankkien talletuskorko 3,25 prosenttia.

"Korkohuippu lähestyy"

OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen katsoo ratkaisun kertovan siitä, ettei EKP enää näe tarvetta poikkeuksellisen voimakkaille korkoliikkeille. Jatkossa tuskin enää nähdään isompia, 0,5 prosenttiyksikön korotuksia. ”Siksi keskuspankki etenee jatkossa lähtökohtaisesti 0,25 prosenttiyksikön askelin. Koronnostotahdin hidastaminen viitoittaa EKP:n ennakoivan korkohuipun lähestymistä”, Hännikäinen arvioi kommentissaan.

EKP:lta ei nyt saatu täsmällistä ohjausta tulevista korkoliikkeistä. Hännikäisen mukaan EKP:n johdosta kuultujen kommenttien perusteella uusia korotuksia on vielä tulossa. ”Näemme euroalueen aivan liian kovan inflaation pakottavan EKP:n nostamaan talletuskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä vielä kesä- ja heinäkuussa”, Hännikäinen ennakoi.

Kesän lopulla EKP jää OP:n arvion mukaan tarkkailemaan, miten jo tehdyt koronnostot vaikuttavat euroalueen talouteen ja inflaatioon. Asuntovelallisten on Hännikäisen mukaan syytä varautua siihen, että korkokustannukset jatkavat vielä nousuaan, vaikka jyrkin nousu on jo takanapäin.

12 kuukauden euribor oli torstaina 3,843 prosenttia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut