Yhdysvaltojen keskuspankki nosti ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä – jo kymmenes koronnosto putkeen

Korko asettuu vaihteluväliin 5-5,25 prosenttia, korkeimmalle tasolle yli 15 vuoteen.

| Päivitetty

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed nostaa ohjauskorkoaan odotusten mukaisesti 0,25 prosenttiyksikköä 5,00–5,25 prosentin vaihteluväliin. Kyseessä on jo kymmenes ohjauskoron nosto sitten viime vuoden maaliskuun.

Uuden koronnoston myötä Fedin ohjauskorko nousee korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2007. Keskuspankki aloitti viime vuoden keväällä korkojen nopean hilaamisen ylöspäin inflaation taltuttamiseksi.

Myös edellisessä korkokokouksessaan maaliskuussa Fed nosti ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä.

Silloin keskuspankki linjasi rahapolitiikasta kahden keskisuuren pankin eli Silicon Valley Bankin ja Signature Bankin kaatumisen jälkimainingeissa.

Tällä kertaa Fedin päätöstä edelsi kalifornialaisen First Republic Bankin kaatuminen. Talletuspaon vuoksi kriisiytynyt First Republic otettiin alkuviikosta Yhdysvaltojen viranomaisten haltuun ja myytiin suurpankki JPMorgan Chaselle.

On kuitenkin ennakoitu, että keskiviikon koronnostopäätöksen jälkeen Fed lopettaa nostamisen joksikin aikaa.

Fed sanoi lausunnossaan koronnoston yhteydessä "ottavansa jatkossa huomioon" kiristyneen rahapolitiikan sekä talouden ja rahoituskehityksen vaikutukset.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut