Aamulehti
Tamperelainen vaatemerkki Arela lopettaa toimintansa. Merkin taustalla oleva yritys Arela oy on hakeutunut selvitystilaan.
Arela on ollut tunnettu kashmirneuleista. Syynä toiminnan lopettamiselle ovat pitkään jatkuneet taloudelliset vaikeudet.
Viime vuosina ongelmia ovat olleet koronapandemia, inflaatio, maailmanlaajuinen logistiikkakriisi ja raaka-ainepula. Yrityksen perustaja Maija Arela toteaa kuitenkin tiedotteessa, että vaatealan ongelmat ovat syvempiä, ja toiminnasta on lähes mahdotonta saada kannattavaa, kun ei halua luopua laadusta eikä vastuullisuudesta.
Tampereella yhtiöllä oli myymälä Tammelassa Pikilinnassa. Myymälä suljettiin vajaa kymmenen vuotta sitten. Maija Arela sanoo puhelimessa, että Tampereen-myymälän sijainti oli liian kaukana keskustasta. Helsingissä myymälä on Uudenmaankadulla ja lisäksi yritys myy vaatteita verkkokaupassa.
Maija Arela on 73-vuotias. Yrityksen lopettamisen yksi syy on se, että hän aikoo jäädä eläkkeelle. Yrityksen toiminnassa olivat mukana myös Arelan tyttäret.
Arela-yritys aloitti vuonna 2008 toimintansa ja myi ensin kashmirneulemallistoja. Niistä yritys laajensi vaatteisiin, jotka oli tehty puuvillasta ja muista luonnonmateriaaleista.
Arela perusti neuleiden huoltopalvelun heti ensimmäisinä vuosinaan, kun yrittäjät huomasivat, että harva osasi enää huoltaa vaatteita. Yritys myi myös käytettyjä ja huollettuja Arela-neuleita uusien tuotteiden rinnalla. Ajatuksena oli valmistaa ainoastaan käyttöä ja pesua kestäviä vaatteita.
Arelalla on ollut Suomen lisäksi jälleenmyyjiä muun muassa Britanniassa, Japanissa ja Koreassa.
Mikä?
Arela oy
Toimialana vaatteiden suunnittelu, markkinointi, maahantuonti sekä koti- ja ulkomaan kauppa.
Perustettu vuonna 2007.
Työntekijöitä 6.
Liikevaihto oli 407 000 euroa vuonna 2021.
Tulos oli -63 000 euroa vuonna 2021.
Yritys teki tappiota vuonna 2018, mutta tulos oli positiivinen vuosina 2019 ja 2020.