Sega avasi Roviosta tekemänsä ostotarjouksen taustoja: Tavoitteena vauhdittaa kasvua mobiilipeleissä

Japanilaisen videopelijätin haasteena on ollut laajentua mobiilipeleissä kansainvälisille markkinoille. Nyt Sega haluaa ostaa suomalaisen Rovion noin 700 miljoonalla eurolla.

Segan toimitusjohtaja Haruki Satomi sekä kuluttajille suunnattujen pelien ja transmedian yksikön johtaja Shuji Utsumi avasivat peliyhtiöiden kaupan taustaa Rovion hallituksen puheenjohtajan Kim Ignatiuksen ja toimitusjohtaja Alexandre Pelletier-Normandin kanssa.

STT

Mobiilipelejä kehittävästä suomalaisesta Roviosta ostotarjouksen tehneen videopelijätti Segan johtajat näkevät Roviolla olevan vahvuuksia, joita japanilaisyhtiöllä ei ole.

Segan mukaan yhtiölle on ollut aina haaste päästä maailmanlaajuisille mobiilipelimarkkinoille. Segan operatiivinen johtaja Shuji Utsumi kertoi tiistaina Helsingissä, että Segan mobiilipelien liikevaihdosta vain 12 prosenttia tulee Japanin ulkopuolelta.

Konsoli- ja pc-peleissä tilanne on toinen, sillä niissä Segan myynnistä 80 prosenttia tulee ulkomailta. Suomessakin tunnetaan hyvin esimerkiksi Segan pelikonsolit ja 1990-luvulla lanseerattu Sonic the Hedgehog -videopelisarja.

”Uskomme, että Segalla ja Roviolla on ominaisuuksia, jotka täydentävät toisiaan tulevaisuuden kasvun näkökulmasta”, Utsumi sanoi.

Sega julkisti toissa viikolla ostotarjouksen Roviosta, joka tunnetaan etenkin Angry Birds -brändistään. Tiistaina Sega kertoi ostoaikeiden taustoista yhteisessä lehdistötilaisuudessa Rovion kanssa.

Segan toimitusjohtaja Haruki Satomi sanoi, että Rovion yritysosto on Segalle mahtava mahdollisuus laajentaa liiketoimintaansa maailmanlaajuisilla pelimarkkinoilla. Mobiilipeleihin keskittyvän Rovion tärkeimpiä liiketoiminta-alueita ovat Pohjois-Amerikka ja Eurooppa.

Segan johtajat sinisissä Sonic-huppareissa ja Rovion pomot punaisissa Angry Birds -huppareissa vakuuttivat kuin yhdestä suusta, miten hienosti yhtiöiden liiketoiminnat täydentävät toisiaan.

Rovion toimitusjohtajan Alexandre Pelletier-Normandin mukaan Sega on tunnettu nimi pc- ja konsolipeleissä, joten japanilaiset voisivat auttaa Roviota tuomaan Angry Birdsin uusille yleisöille.

Pelletier-Normandin mukaan keskusteluissa Segan kanssa kävi selväksi, että kumpikin yhtiö arvostaa sitä, mitä toinen on saanut aikaan. Hän sanoi olevansa vakuuttunut, että Sega kunnioittaisi omistajana Rovion perintöä.

Sega on kehittänyt Sonic-siilin ympärille videopelien lisäksi muun muassa animaatioita ja oheistuotteita. Japanilaisilla pitäisi siis olla osaamista Angry Birds -brändin kaitsemiseen.

Sega ei kertonut tiistaina yksityiskohtia aikeistaan Rovion suhteen. Satomi kuitenkin sanoi, että viimeisten 15 vuoden aikana Sega on hankkinut lähes kymmenen pelistudiota eri puolilta maailmaa, ja hänen mukaansa ne kaikki ovat kasvaneet sen jälkeen.

”Kaikissa studioissa olemme kunnioittaneet itsenäisyyttä ja brändejä.”

Sega tarjoaa Roviosta 9,25 euroa osakkeelta ja lisäksi 1,48 euron optiokohtaista hintaa. Ostotarjouksen kokonaisarvo on 706 miljoonaa euroa. Kauppasumma maksettaisiin käteisellä.

Rovion päätyminen Segalle näyttää todennäköiseltä. Rovion hallitus suosittelee ostotarjouksen hyväksymistä, ja tarjouksen mukaan 49 prosenttia Rovion osakkeenomistajista on sitoutunut hyväksymään tarjouksen.

Ostotarjouksen tarjousaika alkaa ensi viikon alussa. Kaupan ennakoidaan toteutuvan tämän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Sega aikoo vetää Rovion pois pörssistä.

Roviota havitteli myös israelilainen Playtika, joka alkuvuodesta tarjosi Roviosta 9,05 euroa osakkeelta. Rovio torppasi ehdotuksen, mihin saattoi vaikuttaa saneeraajana tunnetun Playtikan huono maine ostajana.

Analyysiyhtiö Inderes on arvioinut, että Sega vaikuttaa kulttuuriltaan huomattavasti pehmeämmältä kuin Playtika. Inderes pitää Segan ostotarjousta hyvänä Rovion omistajille eikä usko enää kilpailevaan tarjoukseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut