Aamulehti
Lempääläläinen porakalustovalmistaja Robit oyj kertoo, että yhtiön vuosi on käynnistynyt hitaasti. Sekä yhtiön liikevaihto että tilaukset laskivat tammi-maaliskuussa. Yhtiö ei kyennyt korvaamaan menetettyä myyntiä Venäjältä.
Robitin liikevaihto oli 21,9 miljoonaa euroa, laskua lähes 17 prosenttia. Tilausten arvo oli 23 miljoonaa euroa, laskua 18 prosenttia. Yhtiön käyttökate oli 0,1 miljoonaa euroa, kun se oli aiemmin 0,9.
Yhtiön arvion mukaan kannattavuutta rasittivat erityisesti matala liikevaihto, tehtaiden matala käyttöaste ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuneet kurssierot. Yhtiön käyttämien pääteräslaatujen hinnat nousivat edelleen.
Robit tavoittelee aloittamallaan säästöohjelmalla noin viiden miljoonan euron säästöjä verrattuna viime vuoden tasoon. Yhtiö arvioi, että tavoitteesta toteutuu tänä vuonna kahdesta kolmeen miljoonaa euroa.
Robit arvioi tämän vuoden liikevaihdon ja vertailukelpoisen käyttökatteen pysyvän ennallaan tai kasvavan hieman edellisvuoteen verrattuna, jos valuuttakursseissa ei tapahdu merkittäviä muutoksia 2022 lopun tasosta.