Stockmannin kävijämäärät kasvussa Tampereella – yhtiö teki odotuksia paremman tuloksen

Tavaratalon johtajan mukaan mukaan uusien ketjujen aukeaminen samaan kiinteistöön paransi Tampereen Stockmannin kävijämääriä.

”Tampereen tavaratalon kävijämäärät ovat vahvassa kasvussa”, kertoo Stockmannin Tampereen tavaratalon johtaja Päivi Itkonen-Melartin.

Aamulehti

Stockmannin liikevaihto kasvoi tammi–maaliskuussa 1,2 prosenttia ja oli 198,5 miljoonaa euroa. Oikaistu liiketulos oli 2,4 miljoonaa euroa pakkasella vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kun se vuosi sitten oli miinuksella 3,7 miljoonaa euroa.

Tulos oli odotuksia parempi. Osakeanalyysia tekevä Inderes odotti Stockmannilta 8,5 miljoonan oikaistua tappiota ja 200 miljoonan euron liikevaihtoa.

Yhtiön mukaan tappioiden kutistumisen syyt ovat myynnin kasvu ja kustannusten hyvä hallinta. Erityisesti konserniin kuuluvan Lindexin kannattavuus parani.

Yhtiö arvio konsernin liikevaihdon olevan tänä vuonna 960–1 020 miljoonaa euroa ja konsernin oikaistun liiketuloksen 60–80 miljoonaa euroa. Ohjeistus pysyy ennallaan.

Tampereen kävijämäärät kasvussa

Tampereen tavaratalon kävijämäärät ovat ”vahvassa kasvussa”, kertoo Stockmannin Tampereen tavaratalon johtaja Päivi Itkonen-Melartin. Tarkkoja lukuja hän ei avaa.

”Ratikkatyömaiden ja koronavuosien jälkeisten ailahdelleiden kävijämäärien jälkeen voi sanoa, että kävijöiden kasvu on ollut Tampereellakin todella vahvaa alkuvuodesta.”

Tampereen Stockmannin kiinteistöön tehtiin viime vuoden aikana iso remontti, mutta työt ovat ohi. Loppuvuodesta tavaratalon kiinteistöön on auennut muun muassa käytettyjä vaatteita myyvä Relove, Pieni Lelukauppa ja Mehiläisen toimipiste.

Itkonen-Melartin mukaan uusien ketjujen aukeaminen samaan kiinteistöön paransi Stockmannin kävijämääriä. Myös Tampereen keskustan ja Nokia-areenan vetovoima näkyvät tavaratalon kävijämäärissä.

”Suunta on oikea. Paljon on ympäristössä epävarmuuksia ja haasteita, mutta tehdyt valintamme esimerkiksi laadukkaisiin tuotteisiin panostamisessa ja asiakasläheisyydessä tuottavat tulosta.”

Stockmann uudistaa tällä hetkellä erityisesti Helsingin-tavarataloa. Tavaratalossa panostetaan varsinkin luksustuotteisiin ja luksusbrändi Louis Vuitton avasi myymälänsä huhtikuussa. Tampereella luksustuotteisiin panostamista ei ole suunnitteilla, mutta Itkonen-Melartin mukaan se ei kuitenkaan ole tulevaisuudessa poissuljettua.

Lue lisää: Rovion tulos laski, mutta Angry Birds Dream Blast jatkoi vahvaa kasvuaan – seuraamme mielen­kiintoisimpien yhtiöiden tulosjulkistuksia

Lue lisää: Vertasimme Lidlin ja Prisman ruokakassien hinnat Tampereella ja Tallinnassa – Tässä tulos

Mikä?

Stockmannin ensimmäinen vuosineljännes

Liikevaihto: 198,5 milj. euroa (196,1 milj. euroa vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä)

Oikaistu liiketulos: -2,4 milj. euroa (-3,7 milj. euroa 2022)

Osakekohtainen tulos: 0,12 euroa (0,02 euroa 2022)

Omavaraisuusaste: 27,9 prosenttia (19,6 prosenttia 2022)

Lindexin liiketulos oli noin 5,47 miljoonaa euroa. Kasvua viime vuoden vastaavan ajankohtaan verrattuna oli 6,9 prosenttia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut