Pirkanmaan osuuskaupan uusi toimitusjohtaja on valittu

Uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Antti Heikkinen on työskennellyt yhteensä 17 vuoden ajan S-ryhmässä.

Pirkanmaan osuuskaupan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Antti Heikkinen. Hän on johtanut aiemmin Turun osuuskauppaa.

Aamulehti

Pirkanmaan osuuskaupan hallintoneuvosto on valinnut Pirkanmaan osuuskaupan uudeksi toimitusjohtajaksi DI, eMBA Antti Heikkisen, 48. Valinta tehtiin hallintoneuvoston kokouksessa tiistaina 25. huhtikuuta.

Heikkinen on valmistunut diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuonna 1999 pääaineenaan energiatalous. Hän on suorittanut eMBA:n Hankenissa vuonna 2012 pääaineenaan rahoitus.

Heikkinen on työskennellyt yhteensä 17 vuoden ajan S-ryhmässä, muun muassa rahoituksessa, S-Voiman toimitusjohtajana sekä ABC-ketjujohtajana.

Viimeiset viisi vuotta Heikkinen on työskennellyt Turun osuuskaupan toimitusjohtajana. Heikkisen mukaan nyt on aika siirtyä uusiin tehtäviin ja antaa seuraavan johtajan johtaa Turun osuuskaupan seuraavaa vaihetta. Siirtymistä Pirkanmaalle Heikkinen odottaa innolla. ”Tuntuu mahtavalta päästä toiselle kasvualueelle kehittyvään osuuskauppaan. Kehitys on ollut Pirkanmaan osuuskaupassa hyvällä mallilla.”

Toimitusjohtajan tehtävään oli yhteensä 88 hakijaa. Osuuskaupan hallintoneuvoston nimeämisvaliokunta ehdotti yksimielisesti Heikkistä POK:n toimitusjohtajaksi.

Heikkisen valintaa perustellaan osuuskaupan tiedotteessa muun muassa sillä, että hänellä on pitkä johtamiskokemus ja hänen vahvuutenaan pidetään nimenomaan ihmisten johtamista.

”Pirkanmaan osuuskaupalla on todella hyvä strategia. Siellä on tehty todella hyvää työtä ihmisten johtamisen suhteen ja kehitetty verkostoa”, Heikkinen sanoo.

Pirkanmaan osuuskaupan liikevaihto kasvoi viime vuonna yli miljardiin. Tulos oli yli 24 miljoonaa euroa. Heikkinen kertoo, että hyvää kasvua saadaan pidettyä yllä siten, että osuuskauppaa uudistetaan jatkuvasti. ”Meidän täytyy tehdä sellaisia palveluita, joita asiakasomistajat meiltä odottavat. Täytyy myös olla ajan hermolla asiakkaiden kulutuskäyttäytymisestä ja varmistaa, että hintataso on näinä haastavina aikoina sellainen, että kuluttajien ostovoima saadaan pidettyä kunnossa.”

Pirkanmaan osuuskaupalla on yli 214 000 asiakasomistajaa ja 3 000 työntekijää. Toimitusjohtaja johtaa osuuskaupan operatiivista toimintaa ja strategista päätöksentekoa sekä toimii hallituksen puheenjohtajana.

Osuuskaupan pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko jää loppuvuoden 2023 aikana pois tehtävästään. Heikkinen aloittaa toimitusjohtajana viimeistään marraskuun alussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut