STT
Stora Enso suunnittelee sulkevansa toisen Anjalan tehtaan paperikoneista ja keskittävänsä kirjapaperin valmistuksen yhdelle linjalle.
Yhtiö aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat Anjalankosken tehdasintegraatin koko henkilöstöä. Toisen paperikoneen sulkeminen toteutuisi tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä ja vaikuttaisi arviolta 110 henkilöön.
Sulkemissuunnitelman taustalla on yhtiön mukaan paperin heikko kysyntä ja korkeat tuotantokustannukset.
Anjalan tehtaalla valmistetaan päällystettyä ja päällystämätöntä kirjapaperia, päällystettyä aikakauslehtipaperia ja parannettua sanomalehtipaperia. Jos päällystämättömiä mekaanisia papereita valmistava linja suljetaan, se pienentää tehtaan vuotuista kapasiteettia 250 000 tonnia ja liikevaihtoa noin 100 miljoonaa euroa.
Ei olennaista tulosvaikutusta
Suunnitellulla sulkemisella ei olisi olennaista vaikutusta Stora Enson operatiiviseen liiketulokseen, yhtiö kertoo.
”Sanomalehti- ja painopaperin kysynnän lasku kiihtyy, ja nyt myös aiemmin vakaampana pysynyt kirjapaperimarkkina heikkenee. Pitääksemme kirjapaperitarjontamme vahvana suunnitelmamme on keskittää toiminta Anjalan käyttöön jäävälle tuotantolinjalle. Kirjapaperiasiakkaamme saavat jatkossakin laadukkaita tuotteita”, sanoo Packaging Materials -divisioonan johtaja Hannu Kasurinen tiedotteessa.
Anjalankosken tehdasintegraattiin kuuluu paperitehtaan lisäksi Inkeroisten pakkauskartonkitehdas.
Myyntiaikeet alkuvuodesta jäihin
Paperiliitto sanoo olevan harmittavaa, että yhtiö päätti alkuvuodesta vetää Anjalan paperitehtaan pois myynnistä. Liiton tietojen mukaan varteenotettava ostajaehdokas teki tehtaasta Stora Ensolle tarjouksen.
”Nyt ollaan tilanteessa, jossa toinen paperikonelinja suljetaan ja sen mukana iso määrä ihmisiä uhkaa jäädä työtä vaille”, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo tiedotteessa.
Stora Enso kertoi maaliskuussa 2022 suunnittelevansa Anjalan tehtaan ja kolmen muun paperitehtaansa myymistä. Tämän vuoden tammikuussa yritys kuitenkin ilmoitti lopettaneensa Anjalan tehtaan myynnin ja pitävänsä sen itsellään.
Tuolloin Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi kertoi, että vaihtoehtoja tutkittuaan yhtiö arvioi kannattavammaksi pitää Anjalan tehdas itsellään kuin myydä se.