Microsoft irtisanoo 10 000 työntekijää

Useampi teknologia-alan suuryhtiö on viime aikoina ilmoittanut vähentävänsä väkeä.

18.1. 17:58

Washington/Helsinki

Yhdysvaltalainen ohjelmistojätti Microsoft kertoo irtisanovansa 10 000 työntekijää, uutisoivat muun muassa Financial Times ja Wall Street Journal.

Irtisanomiset on määrä toteuttaa maaliskuun loppuun mennessä.

Microsoftin mukaan henkilöstövähennysten taustalla on yleinen taloustilanne sekä asiakkaiden muuttuvat tarpeet.

WSJ:n mukaan toimitusjohtaja Satya Nadella kertoi blogikirjoituksessaan Microsoftin työntekijöille, että irtisanomiset vaikuttaisivat alle viiteen prosenttiin yhtiön työvoimasta. Microsoftilla oli viime kesäkuun lopulla 221 000 työntekijää eri puolilla maailmaa.

Nadella ei viestissään yksilöinyt tarkemmin, mihin osiin yhtiötä irtisanomiset kohdistuvat, WSJ kertoo.

Yhdysvalloissa teknologia-alan suuryritykset olivat koronapandemian alkuvaiheessa palkanneet runsaasti lisää työvoimaa. Microsoftilla työntekijöiden määrä kasvoi viime kesäkuussa päättyneen tilikauden aikana 40 000 ihmisellä, kun yhtiö uskoi digitaalisten palveluiden kysynnän kasvavan pandemian aiheuttaman etätyöbuumin seurauksena, FT kirjoittaa.

Viime kuukausina suunta on kuitenkin kääntynyt teknologia-alalla. Isoista irtisanomisista ovat aiemmin kertoneet muun muassa Facebookin emoyhtiö Meta, verkkokauppajätti Amazon sekä viestipalvelu Twitter.

Microsoft julkistaa seuraavan osavuosikatsauksensa ensi tiistaina. Yhtiön ennakoidaan kertovan hitaimmasta liikevaihdon kasvusta kuuteen vuoteen, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut