Pirkanmaan osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko jättää tehtävänsä – seitsemän vuotta sitten hän päätti antaa vallan alaisilleen

Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy tammikuussa. Vaihto tehdään vuoden lopulla.

Pirkanmaan osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko sanoo, että on miettinyt uranvaihtoa jo jonkin aikaa.

4.1. 9:18 | Päivitetty 4.1. 9:30

Aamulehti

Pirkanmaan osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko jättää tehtävänsä tämän vuoden aikana. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy tammikuun puolivälissä.

Mäki-Ullakko sanoo, että on miettinyt uranvaihtoa jo pidempään. Hän on ollut toimitusjohtajana vuodesta 2007, ja sitä ennen johtotehtävissä 12 vuotta. Mäki-Ullakko aloitti S-ryhmän kaupallisessa kenttäkoulutuksessa vuonna 1987.

”Viime vuosina alkoi tuntua, että tämä juttu on ehkä nähty, vaikka tekee työtä täysillä. Tuli hiipivä ajatus, että nyt olisi hyvä aika.”

Mäki-Ullakon kaudella Pirkanmaan osuuskaupan markkinaosuus ruoassa on kasvanut 33 prosentista 45 prosenttiin. Euroissa myyntiä on 1,2 miljardia euroa. Työntekijöitä on 3 000.

Vallankumouskirje huippuhetki

Toimitusjohtajakauteen mahtuu Mäki-Ullakon mukaan moniakin erityisiä hetkiä. Yksi on silti ylitse muiden: vallankumouskirje. Mäki-Ullakko lähetti vuonna 2015 kirjeen henkilökunnalle, jossa luovutti valtansa pois. Siihen saakka Pirkanmaan Osuuskauppaa oli johdettu vahvasti toimintaohjeisiin nojaten.

Henkilökunta oli ihmeissään, mutta johto jalkautui eri yksiköihin ja kävi keskustelun, miten valtaa voi käyttää. Mäki-Ullakko perustelee muutosta sillä, että koska henkilöstö kohtaa asiakkaat, heillä pitää myös olla valtaa ja vastuuta tilanteiden ratkomiseen.

”He saivat itse ideoida, mihin valtaa käyttivät. Tilanteita on hurja määrä, meillä 50 miljoonaa asiakaskohtaamista vuodessa ja kaikenlaista sattuu.”

Mäki-Ullakko sanoo, että tulokset näkyivät pian: asiakkailta tuli palautetta, että jokin on muuttunut ja henkilökunnan työtyytyväisyys nousi merkittävästi.

”Varmasti tuli tunne arvostuksen noususta ja että on välineet tehdä työtä.”

Vaihto vuoden lopussa

Pirkanmaan toimitusjohtaja vaihtuu tämän vuoden syksyllä. Mäki-Ullakko uskoo, että hallintoneuvosto on valinnut uuden toimitusjohtajan kesään mennessä. Hän sanoo olevansa mukana uuden toimitusjohtajan siirtymäajan. ”Sen mukaan, miten uusi pääse sisään. Loppuvuoden aikana on tavoite jäädä pois.”

Mäki-Ullakko ei ole vielä suunnitellut, mihin suuntaa seuraavaksi. Hän sanoo, että hoitaa vaihdon rauhassa loppuun ja miettii sitten seuraavia askeleita.

Kun eduskuntavaalit käydään keväällä, on pakko kysyä, onko poliittinen ura tai ehdokkuus ajatuksissa. ”En ole siihen sopiva”, Mäki-Ullakko sanoo.

Lisäys 4.1.2023 kello 9:25: Tarkennettu että markkinaosuus nousi ruoassa 33 prosentista 45 prosenttiin.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut