Sotkamo Silver hylkäsi suunnitellun osakeannin

28.12.2022 14:47

Helsinki

Kaivosyhtiö Sotkamo Silverin suunnittelemat osakeannit jäävät toteuttamatta.

Yhtiö kertoi viime kuussa suunnittelevansa osakeanteja noin 20 miljoonan euron edestä. Keskiviikkona pidetty ylimääräinen yhtiökokous ei kuitenkaan hyväksynyt hallituksen esitystä.

Yhtiö perusteli antien tarvetta yleisellä talous- ja markkinatilanteella. Energian ja tarveaineiden hinnat ovat nousseet samalla, kun metallien hinnat ovat laskeneet.

Lisäksi osakeanneilla oli tarkoitus rahoittaa investointeja, joilla Kainuussa sijaitsevan hopeakaivoksen elinkaarta oli tarkoitus pidentää vuoteen 2030 saakka.

Yhtiö kertoo jatkavansa vaihtoehtoisten rahoitusratkaisujen selvittämistä.

Sotkamo Silver työllisti viime vuoden päätteeksi omina työntekijöinä ja alihankintana noin 140 ihmistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut