Valtiovarainministeriö arvioi: Ansiosidonnaisen leikkaaminen voisi tuoda 6 000–8 000 työllistä lisää

Viime aikoina on kuultu useampia esityksiä eri malleista, joilla ansiosidonnaista työttömyysturvaa voisi leikata. Valtiovarainministeriön ehdotuksessa työtön voisi saada sitä pidemmän työttömyys­turva­oikeuden, mitä pitempi työhistoria hänellä olisi takanaan.

Valtiovarainministeriö julkaisi virkamiespuheenvuoronsa torstaina 8. joulukuuta. Kuvassa ministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen (vasemmalla), talouspolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja, hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Susanna Huovinen ja kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteeri Leena Mörttinen.

10.12.2022 12:36

STT

Eduskunnan oikeistopuolueet ja valtiovarainministeriö ovat viime aikoina esitelleet omia mallejaan, joilla ansiosidonnaista työttömyysturvaa voisi leikata.

Valtiovarainministeriön ehdotuksen mukaan työtön voisi saada sitä pidemmän työttömyysturvaoikeuden, mitä pitempi työhistoria hänellä olisi takanaan. Nykyisin työtön voi saada ansiosidonnaista 300–500 päivää työuransa pituuden ja ikänsä mukaan.

VM:n yhdessä esimerkkimallissa puolella vuodella työssäoloehtoa saisi sata päivää oikeutta. Jokainen kuukausi toisi lisää 20 päivää, kunnes pidemmällä työhistorialla päätyisi 400 päivään.

Lue lisää: Valtiovarainministeriöltä hurja arvio: Suomen julkista taloutta vahvistettava yhdeksällä miljardilla eurolla – ”Tarvitaan vääjäämättä epämukavia toimenpiteitä”

Tällä päästäisiin VM:n arvion mukaan noin 6 000–8 000 työlliseen. Lisäksi VM euroistaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehdon, jolloin se ei määräytyisi työtuntien vaan kertyneen palkan mukaan. Yhteensä näiden julkista taloutta vahvistava vaikutus olisi VM:n arvion mukaan noin 250 miljoonaa euroa.

Lue lisää: VATT:n tutkija: ”Mahdolliset leikkaukset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan hyvä tehdä noususuhdanteessa”

Kokoomus leikkaisi myös kestoa

Kokoomus leikkaisi ansiosidonnaisen keston 200 päivään. Puolue myös porrastaisi turvaa niin, että se olisi työttömyyden alussa nykyistä hieman korkeampi, minkä jälkeen se laskisi työttömyyden pitkittyessä.

Euroistamista kannattava kokoomus haluaa lisäksi muun muassa palauttaa työssäoloehdon puolesta vuodesta vuoteen. Kokoomuksen ehdotuksen työllisyysvaikutukseksi on laskettu 7 900 työllistä.

Lue lisää: Kokoomuksen Orpo Ylellä: Säästöjä voitaisiin löytää asumistuesta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkauksista

Myös Rkp porrastaisi ansiosidonnaista niin, että tuki olisi työttömyysjakson alussa nykyistä korkeampi. Puolueen vaaliohjelmassa ei ole tämän tarkempaa mallia.

Lue lisää: Vaaliohjelma julki: Rkp haluaa Suomeen satoja poliiseja lisää

Kristillisdemokraatit ovat laatineet neliportaisen mallin. Ensimmäiset kaksi kuukautta etuus säilyisi nykyisellä tasolla. Seuraavat kaksi kuukautta se olisi 75 prosenttia täydestä päivärahasta, seuraavat neljä kuukautta 70 prosenttia ja kahdeksan kuukauden eli 172 maksetun etuuspäivän jälkeen 60 prosenttia.

Lue lisää: Perussuomalaiset leikkaisi kehitysavusta ja Ylen toiminnoista – varsinaisia työllisyystoimia ryhmä ei esitä

Perussuomalaiset on porrastukselle avoin. Se ei vaihtoehtobudjetissaan ehdottanut asiaa, mutta piti sitä selvittämisen arvoisena.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut