Uutta tietoa Tampereen sähkölaitoksen hinnan­alennuksista: näin moneen asiakkaaseen se vaikuttaa – Miten käy määräaikaisten sopimusten?

Tampereen sähkölaitoksen kanssa tehdyn pörssisähkösopimuksen voi vaihtaa alennettuun toistaiseksi voimassa olevaan sähkösopimukseen.

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtajan Jussi Laitisen mukaan alennus kohdistetaan niihin sopimuksiin, joiden hinnat ovat nousseet eniten, eli toistaiseksi voimassaoleviin sopimuksiin.

7.12.2022 12:22

Aamulehti

Noin puolet Tampereen sähkölaitoksen sähkönmyynnin asiakkaista, eli noin 50 000 asiakasta, hyötyy alkuvuonna 2023 alennettavista hinnoista. Tampereen sähkölaitos kertoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa tarkempia tietoja jo viime viikolla julkaisemastaan alennuksesta.

Toimitusjohtaja Jussi Laitisen mukaan Tampereen sähkölaitoksen hallitus päätti 30. marraskuuta, että alennus kohdistetaan niihin sopimuksiin, joiden hinnat ovat nousseet eniten, eli toistaiseksi voimassaoleviin sopimuksiin.

Myös omistaja, eli Tampereen kaupunki, on toivonut hintojen alenevan.

Mitä?

Sähkön hinta Tampereen sähkölaitoksen asiakkaalle

Koskee toistaiseksi voimassa olevia tuotteita: vesisähkö, siistisähkö, hyötytuulisähkö.

Marraskuu 2022: 33 senttiä/kWh. Sisältää arvonlisäveroa 24 prosenttia.

Joulukuu 2022: 29,27 senttiä/kWh. Sisältää arvonlisäveroa 10 prosenttia.

Tammikuu 2023: 26 senttiä/kWh. Sisältää arvonlisäveroa 10 prosenttia ja sähkölaitoksen alennuksen.

Helmikuu 2023: 26 senttiä/kWh. Sisältää arvonlisäveroa 10 prosenttia ja sähkölaitoksen alennuksen.

Maaliskuu 2023: 26 senttiä kWh. Sisältää arvonlisäveroa 10 prosenttia ja sähkölaitoksen alennuksen.

Myös pörssisähkön voi vaihtaa

Myös ne Tampereen sähkölaitoksen asiakkaat, jotka ovat ottaneet Tampereen sähkölaitoksen pörssihintaisen sähkösopimuksen, voivat vaihtaa sopimuksensa toistaiseksi voimassa olevaan siistisähkö-sopimukseen, jonka hinta on alkuvuonna 26 senttiä kilowattitunnilta.

Pörssisähköstä voi siirtyä toistaiseksi voimassaolevaan sopimukseen aikaisintaan 1. tammikuuta 2023 eikä muutoksia tehdä takautuvasti. Tampereen sähkölaitoksella on joitain tuhansia pörssisähkö­asiakkaita.

Lue lisää: Tampere kasvaa niin, että sähkönkulutus ei meinaa millään pudota – kaupunkilaiset saavat seikkaperäiset ohjeet sähkökatkojen varalle kotiinsa

Jos Tampereen sähkölaitoksen asiakkaan määräaikainen sopimus päättyy ennen alennuksen päättymishetkeä eli 31. maaliskuuta, voi hänkin halutessaan jatkaa alennetulla toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.

Näin vaikuttaa tulokseen

Alennettu sähkön hinta edellyttää, että sopimus Tampereen sähkölaitoksen kanssa on ollut tehtynä 30. marraskuuta 2022. Alennus koskee kuluttajia ja pienyrityksiä eli alle 100 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavia.

Laitisen mukaan yhtiön taloudellinen pohja kestää alennuksen nykyasiakkaille. ”Emme voi myydä sähköä tappiolla kuin vain rajatulle määrälle asiakkaita”, hän perustelee alennuksen rajausta vain sähkölaitoksen nykyisiin asiakkaisiin.

Laitisen mukaan hinta-alen vaikutus sähköyhtiön tulokseen tulee olemaan ”miljoonaluokkaa”. Sen määrään vaikuttaa eniten se, kuinka kylmä Suomen loppuvuoden sää on.

”Sähkölaitos tulee tekemään tänä vuonna lähes normaalin tuloksen. Liiketulos tulee olemaan 50 miljoonaa euron luokkaa ja tilikauden tulos, josta osingot maksetaan, 30 miljoonan euron luokkaa”, Laitinen sanoo.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut