Pettymysten vuosien jälkeen pikkujoulukaudesta odotetaan nyt huippuhyvää – Tällainen on tilanne Tampereella

Odotukset tämän vuoden pikkujoulukaudelle ovat kovat. Ravintola- ja matkailualan merkittävää sesonkia päästään kahden vuoden tauon jälkeen viettämään ilman koronarajoituksia. Kysyimme, miltä tilanne ja odotukset näyttävät Tampereella.

”Kysyntä on tosi kovaa”, sanoo Nokia-areenan aitiomyynnistä vastaava Eini Inha. Etenkin jääkiekkopelit ovat olleet pikkujoulujärjestäjien suosiossa. Esimerkiksi perjantain 9. joulukuuta paikallispeli Ilves–Tappara on jo loppuunmyyty. Yhdessä halutaan tulla katsomaan peliä vaikkapa juuri tällaiseen aitioon.

18.11. 5:00 | Päivitetty 18.11. 6:54

Aamulehti

”Täältä aukeaa vähän erilaiset näkymät”, Eini Inha sanoo ja rullaa verhoa pois ikkunan edestä. Sen takaa paljastuu näkymä Tampereen Nokia-areenan jäälle. Tiistaina aamupäivällä käynnissä on Ilveksen harjoitukset.

Inha vastaa areenan aitiomyynnistä. Nyt hän esittelee yhtä 4. kerroksen eli niin sanotun pääaitiokerroksen standardikokoisista aitioista. Tällaisia 15 tai 18 hengen aitioita on areenassa kaikkiaan 46. Lisäksi kerroksessa on kuusi suurempaa ryhmäaitiota ja katsomoravintola. Lisää aitioita on ylempänä 6. kerroksessa.

Areenassa riittää kiirettä. Marraskuun alussa käyntiin pyörähtänyt pikkujoulukausi on saanut ihmiset ja yritykset liikkeelle. Myyntijohtaja Elina Tikkakoski sanoo, että haastatteluhetkellä areenassa oli seitsemään viikkoon neljä päivää ilman tapahtumaa.

Lue lisää: Neljä konserttia Nokia-areenassa toi Tampereelle jättipotin – tätä kaikkea jättiareena on kaupungille antanut ensimmäisenä vuotenaan

Kuluva pikkujoulukausi on joulukuussa 2021 auenneen areenan ensimmäinen kokonainen. Tyypillisimmillään kyselyjä on tullut 10–50 hengen pikkujoulujen järjestämisestä yhdessä tai useammassa aitiossa. Kauteen mahtuu kuitenkin myös 4 000–5 000 osallistujan juhlia, joita varten varataan areenan koko malja.

Inha ja Tikkakoski arvioivat, että kovan kysynnän taustalla on uutuudenviehätystäkin.

”Olemme saaneet ihan sellaisia viestejä, että ihan mitä vain pikkujouluksi, kunhan pääsemme areenalle”, Tikkakoski sanoo. ”Meillä on myös tarjota jokaiselle jotakin.”

Nokia-areenan aitioihin pääsee sisään näyttämällä sähköistä lippua. Avaimia tai kulkukortteja ei siis tarvita, sanoo myyntijohtaja Elina Tikkakoski. Kaikkiaan areenassa on 63 erityyppistä aitiota, jotka ovat olleet kysyttyjä pikkujoulukaudelle.

Tällaisia 15 hengen aitioita on Nokia-areenassa useampi kymmenen. Aitioiden sisustus vaihtelee, mutta varustelu on kaikissa sama. Noin 10 hengen porukalle pikkujoulut jääkiekkopeliin aitioineen ja tarjoiluineen maksavat ”muutaman tuhat euroa”.

Patoutunutta kysyntää

Toimitusjohtaja Timo Lappi matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Marasta sanoo, että pikkujoulukauteen lähdetään alan yrityksissä luottavaisin mielin. Odotukset ovat kovat.

”Näyttää siltä, että kaveriporukat, erikokoiset yritykset ja julkinen sektori ovat pitämässä pikkujouluja”, Lappi kertoo. ”Patoutunutta kysyntää on, kun pikkujouluja ei ole täysimääräisesti päästy kahteen vuoteen pitämään.”

Odotukset pikkujoulukaudesta olivat suuret myös viime vuonna. Aamulehtikin kertoi, miten Tampereella ennakoitiin, että käsillä voisi olla jopa ”kaikkien aikojen pikkujoulukausi”. Toisin kuitenkin kävi, kun kaikki lässähti koronarajoituksiin.

”Nyt tällaista pelkoa ei ole, vaikka yleinen taloustilanne onkin aika tiukka”, Lappi sanoo ja viittaa kallistuneeseen energiaan ja nousseisiin hintoihin ja korkoihin. ”Nämä iskevät toki alan yrityksiin mutta ennen kaikkea asiakkaisiin. Siitä huolimatta rahaa halutaan käyttää ja pikkujouluja juhlia kunnolla.”

Maran mukaan koko maassa näyttää siltä, että pikkujoulukaudesta voisi tulla miltei yhtä hyvä kuin vuonna 2019. Lappi kuvailee tämän edellisen ilman koronarajoituksia vietetyn pikkujoulukauden olleen erittäin hyvä.

Mitä?

Tätä matkailu- ja ravintola­yritykset odottavat

Etenkin ravintola-alalle pikkujoulukausi on yksi vuoden merkittävimmistä sesongeista.

Kaudesta odotetaan laajasti olevan tulossa lähes yhtä hyvä kuin koronapandemiaa edeltäneestä pikkujoulukaudesta vuonna 2019.

Henkilöstöpula heikentää kuitenkin odotuksia osassa matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä.

Alan yrityksistä 36 prosenttia arvioi henkilöstöpulan vähentävän sesongin liikevaihtoa. Ruokaravintoloista näin arvioi 44 prosenttia.

Koronapandemiaa edeltänyt pikkujoulukausi vuonna 2019 oli ravintoloille erinomainen.

Lähde: Maran jäsenkysely.

”Rahaa uskalletaan käyttää”

Tampereella odotukset pikkujoulukaudesta ovat osin jopa koko maan näkymiä myönteisemmät. Aluejohtaja Mikko Kankaanpää kertoo, että Sokotelin hotelli- ja ravintolatoimen osalta kausi näyttää ylittävän jopa vuoden 2019 sesongin.

”Ainakin tällä hetkellä näyttää vielä selvästi paremmalta”, Kankaanpää toteaa. Hän muistuttaa, että lopullisesti asia selviää kuitenkin vasta pikkujoulukauden päätyttyä. ”En halua lähteä heittämään numeroita, mutta kyllä varaustilanne näyttää paremmalta.”

Keittiömestari-ravintoloitsija Ilmari Saarikoski Saarikoski-ravintoloista sanoo, että parista viime vuodesta poiketen liikkeellä ovat nyt myös yritykset. ”Se tuo heti paljon eloa”, hän sanoo. ”Tuntuu, että tässä on patoumaa ja rahaa uskalletaan käyttää.”

Saarikosken mukaan etenkin kesällä auennut Koski-tilausravintola on houkutellut pikkujouluväkeä. Saarikoski-ravintoloihin kuuluvat myös Piemonte sekä Hella ja huone.

Myös saunaravintola Kuumassa loppuvuoden varauskalenteri on täyttynyt hyvin.

”Muutaman pikkujouluviikonlopun osalta joudumme jo myymään eioota", sanoo Kuuman yritys- ja ryhmämyynnistä vastaava Tanja Reinikainen. ”Pitkästä aikaa näyttää erittäin valoisalta. Totta kai odotukset ovat kovat.”

Ravintolayhtiö Noho Partners on kertonut jo aiemmin odottavansa, että vahvaa kesää seuraa vahva pikkujoulukausi. Yhtiö omistaa Tampereella useita ravintoloita ja se vastaa myös Nokia-areenan ravintolatoiminnoista.

Nokia-areenan katsomoravintola on kiinnostanut hyvin erikokoisten pikkujoulujen järjestäjiä. Osa on kysellyt pöytää muutamalle hengelle, osa muutamille kymmenille. Jos katsomoravintola yhdistetään sen viereisiin ryhmäaitioihin, tila vetää 500 ihmistä.

Areenan Eventum-tapahtumaravintola taipuu myös noin 300–400 hengen pikkujoulujen tapahtumapaikaksi. Lava mahdollistaa oman ohjelman järjestämisen, mitä moni toivookin juhlaansa. ”Vähintään kiitossanat toimitusjohtajalta”, summaa Elina Tikkakoski.

Perjantai suosituin

Sokotelin suosittuja pikkujoulukohteita ovat hotelli Ilveksen ja Tammerin juhlasalit ja Torni-hotellin juhlatiloissa Paja-kongressikeskus. Mikko Kankaanpään mukaan nämä ovat suosittuja myös tänä vuonna.

Ilmari Saarikoski ja Maran Timo Lappi sanovat, että moni jättää pikkujoulujuhlien varausten tekemisen viime tippaan. Saarikoski arvioi, että taustalla voi vaikuttaa korona-aikana opittu varovaisuus.

Sokotelin tiloihin ja Nokia-areenaan ensimmäiset varaukset on kuitenkin tehty hyvissä ajoin. Osa jopa vuotta etukäteen. ”Yritykset, joilla on suurempi määrä ihmisiä osallistumassa, tietävät, että isot tilat ovat Tampereella kortilla”, Kankaanpää sanoo.

Suosituin viikonpäivä pikkujouluille on perjantai. Jos juhlia alkaa suunnitella vasta nyt, ne voi vielä saada järjestymään. Kunhan on toiveissaan joustava. Esimerkiksi arki-illoille tilaa kerrotaan vielä olevan. Toinen vaihtoehto on siirtää juhlat tammikuulle.

Lue lisää: Helsinkiin puuhataan Tukholman Globenia suurempaa jättiareenaa – Tampereen Nokia-areena toivottaa kilpailijan tervetulleeksi: ”Joudumme myymään ei-oota ihan liian paljon”

Nokia-areenassa suosittuja tapahtumia, joiden yhteyteen pikkujouluja on haluttu järjestää, ovat jääkiekkopelit ja loppuvuoden konsertit. Näitä tullaan sitten yhdessä katsomaan aitiosta tai katsomoravintolasta. Osa tulee areenaan kauempaankin.

”Tämänkokoisia paikkoja ei ole kamalasti. Varsinkin, kun Helsinki-hallin tilanne on, mikä on”, sanoo myyntijohtaja Elina Tikkakoski. Aiemmin Hartwall-areenana tunnettu Helsinki-halli on ollut jo kuukausia suljettuna sen omistajiin kohdistuvien pakotteiden vuoksi.

”Moneen loppuvuoden tapahtumaan myymme aitioiden osalta eioota”, sanoo Nokia-areenan aitiomyynnistä vastaava Eini Inha. ”Kova kysyntä jatkuu alkukevääseen, ja pikkujoulutkin ulottuvat tammikuulle asti.”

Työntekijäpula ei hellitä

Etenkin ravintola-alalle noin seitsemän viikon mittaisella pikkujoulukaudella on iso merkitys. Timo Lappi kuvailee sesonkia jopa alan merkittävimmäksi, vaikka tarkkoja lukuja kauden vaikutuksista esimerkiksi ravintoloiden liikevaihtoon ei ole.

”Kyse on pitkäkestoisesta sesongista, jota ilman marraskuu ei olisi läheskään yhtä hyvä kuukausi”, Lappi sanoo. ”Koronavuodet vetivät talouden huonoksi, joten nyt tarvittaisiin kyllä jokainen liikenevä euro.”

Työvoimapula kuitenkin heikentää osan matkailu- ja ravintola-alan yritysten pikkujoulu­näkymiä. Maran jäsenkyselyn mukaan 36 prosenttia alan yrityksistä arvioi, että pula henkilöstä vähentää sesongin liikevaihtoa. Ruokaravintoloista näin arvioi 44 prosenttia.

Lue lisää: Ravintola-alalla nyt pulaa työntekijöistä ympäri Suomea – Näillä aloilla on eniten pulaa ja näillä aloilla ylitarjontaa Pirkanmaalla

Lapin mukaan pulaa on niin kokeista, tarjoilijoista kuin vuoropäälliköistä. Hän sanoo, että moni yrittää nyt houkutella töihin opiskelijoita ja osa jopa entisiä työntekijöitään eläkkeeltä takaisin töihin.

Silti Tampereella työntekijäpula ei vaikuta heikentävän pikkujouluodotuksia. Kaikki tähän juttuun haastatellut yritykset kertovat, että työntekijöitä riittää sesonkiin, vaikka alan osaajapula on kaikille niistä kyllä tuttu.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut