Pakkaustarvikeyritys oli viime vuonna Kangasalan suurimpia yhteisöveron maksajia – Myös pandemia voimisti pakkausten kysyntää

Noipackin myynti- ja vientijohtajan mukaan yrityksen tuloksen kasvu selittyy sillä, että kertakäyttöpakkausten käyttö on lisääntynyt. Myös koronapandemia on vaikuttanut siihen, että pakkaustarvikkeille on yhä suurempi kysyntä.

Noipackin toimitilat sijaitsevat Kangasalan Kallion teollisuusalueella. Kuvassa varastopäällikkö Giuseppe Baruffa.

9.11. 20:27

Aamulehti

”Yhteisövero voisi olla ehkä pienempi. Mutta toisaalta, jos kaksikymmentä prosenttia on se, jolla Suomessa asiat pyörivät ja kansa hyötyy, silloin se on se. Voi olla, ettei toisissa maissa raha menisi samanlaiseen käyttöön”, kangasalalaisen Noipack-pakkaustarvikeyrityksen toimitusjohtaja Ciro Baruffa pohtii.

Yritys oli vuonna 2021 Kangasalan viidenneksi suurin yhteisöveron maksaja, sillä se maksoi sitä 303 000 euroa. Baruffa on asiasta tyytyväinen ja pitää sitä osoituksena siitä, että asioita on tehty oikein sen jälkeen, kun hän 25 vuotta sitten muutti Italiasta Suomeen.

Yrityksen liiketulos oli vuonna 2019 yhteensä 330 000 euroa ja vuonna 2021 yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Myynti- ja asiakasvastaavan Christian Baruffan mukaan kasvu selittyy sillä, että kertakäyttöpakkausten käyttö on lisääntynyt. Myös koronapandemia on vaikuttanut siihen, että pakkaustarvikkeille on yhä suurempi kysyntä.

Lue lisää: Nokialaiset veljekset Kimmo ja Tommi Välimäki myivät perinteikkään perheyrityksensä ja tienasivat jättipotin – Näin metallialan firmasta tuli kovaa bisnestä

Yritys panostaa myös pakkaustarvikkeiden ekologisuuteen. Christian Baruffan mukaan liikevaihto on kasvanut osittain uusien tuotteiden kautta. ”Meillä on myös myyntiä ulkomaille, ja olemme sitäkin kautta kasvaneet”, hän kertoo. Hänen mukaansa heidän biohajoavien ja ympäristöystävällisten tuotteidensa myyntiä on laajennettu muun muassa Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Italiaan.

Yritys

Noipack

Kuvan paperikassi on yksi yrityksen valmistamista tuotteista.

Perheyritys, joka toimii pakkaustarvikealalla.

Aloitti Kangasalla vuonna 1998 nimellä Noi Due Oy.

Liiketulos 0,95 miljoonaa euroa (2020) ja 1,5 miljoonaa euroa (2021).

Henkilöstöä seitsemän ihmistä, joista yksi toimii Euroopassa.

Toimitusjohtajana toimii Ciro Baruffa.

Maksoi 2021 yhteisöveroa 303 000 euroa.

"Ei mitään valittamista”

Ciro Baruffa perusti pakkausalan yrityksen, kun muutti Suomeen vuonna 1998. Hänellä oli ollut yritys myös ennen sitä. ”Alun perin yritystoiminta alkoi omista tarpeista, mutta sen jälkeen se laajeni muidenkin tarpeisiin”, hän kertoo.

Alun perin yrityksessä oli töissä enimmillään kaksi ihmistä. Henkilöstön laajeneminen seitsemään on antanut yritykselle mahdollisuuksia myös kasvattaa liiketoimintaansa.

Yrityksen nimi vaihdettiin Noipackiksi vuonna 2018. Tällä hetkellä yrityksen toimitilat sijaitsevat Kangasalan Kallion teollisuusalueella, jossa sillä on varasto ja sen yhteydessä toimisto.

Ciro Baruffalla ei ole vertailukohteita, millaista olisi yrittää muissa Suomen kunnissa, mutta hän on tyytyväinen Kangasalaan. ”Asumme myös Kangasalla. On hyvä, että yritys on lähellä ja että kulkuyhteydet ovat hyvät. Ei ole ainakaan mitään valittamista”, Christian Baruffa täydentää.

Takana vaikeat ajat

Korona-aika oli yritykselle vaikea toimitusjohtaja Ciro Baruffan mukaan. Nyt Venäjän aloittama hyökkäyssota heijastuu myös liiketoimintaan, sillä muun muassa materiaalikustannukset ja kaasu ovat kallistuneet.

”Kesälomien jälkeen sodan vaikutukset ovat alkaneet heijastua kulutusmääriin. Energian hinnannousu näkyy ainakin loppu- ja alkuvuodesta”, Ciro Baruffa uskoo.

”Viimeiset pari vuotta ovat olleet todella vaikeita, mutta olemme pystyneet menemään eteenpäin ja pitämään pään kylmänä ja olemaan optimistisia. Ja löytämään ratkaisun vaikeissa hetkissä. Varsinkin nyt on ollut todella tärkeää, että pystyy reagoimaan tarpeeksi aikaisin, eikä silloin, kun on jo liian myöhäistä”, Christian Baruffa täydentää.

Vaikeuksista on kuitenkin aina selvitty. Yrityksen menestyksen salaisuuden voi tiivistää Ciro Baruffan mukaan kolmeen asiaan. ”Panostamme laatuun, palveluun ja hintaan. Se on kovan työn takana”, hän kiteyttää.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut