Pirkanmaalaisista yrityksistä noin puolet kokee ettei vastavalmistuneiden osaaminen vastaa työelämän vaatimuksiin – ”Luvut eivät ole kauhean suuri yllätys”

Puolet tuoreeseen kyselyyn vastanneista Tampereen kauppakamarin jäsenyrityksistä kokee vastavalmistuneiden osaamisen heikentyneen. Kauppakamarin edunvalvontajohtajan mukaan ilmiöstä kannattaa olla huolissaan.

Kuilu siinä, mitä työelämä odottaa ja mitä vastavalmistuneet osaavat, tuntuu Tampereen kauppakamarin edunvalvontajohtajan mukaan kasvavan vuosi vuodelta. Tampereen Hämeenkadulla kuvattiin 14. lokakuuta.

8.11. 16:46

Aamulehti

Noin 43 prosenttia yrityksistä kokee, että vastavalmistuneiden osaaminen on heikentynyt viime vuosina, ilmenee kauppakamarien tuoreesta kyselystä. Noin 30 prosenttia arvioi osaamisen pysyneen samalla tasolla ja noin 14 prosenttia parantuneen.

Kyselyyn vastanneiden Tampereen kauppakamarin jäsenyritysten näkemykset ovat tätä synkemmät. Vastanneista yrityksistä noin puolet arvioi vastavalmistuneiden osaamisen heikentyneen. Noin 29 prosenttia yrityksistä kokee osaamisen pysyneen samalla tasolla ja vain 9,4 prosenttia parantuneen.

”Näyttää siltä, että kuilu siinä, mitä työelämä odottaa ja mitä osaamista valmistuvilla on, kasvaa vuosi vuodelta. Siinä mielessä luvut eivät ole kauhean suuri yllätys”, sanoo edunvalvontajohtaja Peer Haataja Tampereen kauppakamarilta.

Kauppakamarien kysely toteutettiin 20.–23. syyskuuta. Siihen vastasi yhteensä 1 780 yritystä, joista 203 on Tampereen kauppakamarin jäsenyrityksiä.

Vaatimukset kasvaneet

Mikä sitten voi selittää yritysten näkemystä vastavalmistuneiden heikentyneestä osaamisesta? Haataja nostaa yhdeksi syyksi työelämän nopeasti kasvaneet ja muuttuneet vaatimukset, joiden perässä koulutusjärjestelmä ei ole pysynyt.

Haatajan mukaan valmistuneiden osaamisessa on eroja yksittäisten koulutusalojen välillä. Ammatillisen koulutuksen puolelta hän mainitsee kone- ja tuotantotekniikan, korkeakoulupuolelta vaativan insinööriosaamisen.

Lue lisää: Suuri ammattikoulu joutunut tekemään talkootöitä miljoonien eurojen edestä Tampereen seudulla – osaajia pitäisi kouluttaa, mutta Tredun rahat eivät riitä

”Näissä tuntuu, että vaatimukset ovat kovemmat kuin mitä oppia koulutuksessa saa”, Haataja toteaa. ”Teknologinen muutos aiheuttaa sitä, että jotkut koulutusalat laahaavat vähän enemmän perässä.”

Haatajan mukaan ilmiöstä kannattaa olla huolissaan. ”Koulutuspolitiikassa pitäisi tehdä jokin muutos, jotta varmistaisimme ketjun siten, että valmiudet olisivat parempia.”

Osaajia ulkomailta

Koko maan tasolla kyselyyn vastanneista yrityksistä noin 63 prosenttia kokee, että alueiden oppilaitokset eivät tuota riittävästi osaajia yritysten tarpeisiin. Tampereen kauppakamarin jäsenyrityksistä niin ilmoitti hieman useampi, 64,5 prosenttia.

Haataja arvelee, että yritysten vastausten taustalla voi heijastella ikäluokkien pienuus. Pitkään toimineet yritykset ovat voineet aiemmin saada hyvin osaavia tekijöitä, mutta nyt tilanne saattaa olla toinen.

Lisäksi Haataja muistuttaa, että Pirkanmaa on koulutusmaakunta. ”Korkeakoulutuksen osalta täytyykin ajatella, ettei tarkoitus ole tuottaa vain paikallisille yrityksille osaavaa työvoimaa.”

Lue lisää: Pirkanmaata vaivaa aivovuoto: Kolmannes korkeakoulutetuista muuttaa valmistumisen jälkeen muualle – ”Tuollaisesta luvusta kannattaa olla huolissaan”

Mitä Tampereen kauppakamari sitten esittää lääkkeeksi yritysten huoliin ja näkemyksiin? Haataja nostaa esiin heti kaksi asiaa: osaajien rekrytoinnin ulkomailta ja sen, että yritysten osaamistarpeita tuodaan vielä vahvemmin esille.

Hänellä on ehdotus myös ammatilliseen koulutukseen. ”Erittäin hyvä ja kohtuullisen nopeasti vaikuttava ratkaisu olisi, että oppisopimuksella opiskeltava ammatillinen tutkinto yleistyisi myös nuorten piirissä. He tulisivat silloin aikaisemmin työmarkkinoille.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut