Ruoankuljetusjätti Wolt saa tamperelaistaustaisen maajohtajan – Joel Järvinen haluaa kuljetukset nykyistä useamman saataville

Tampereella syntynyt Joel Järvinen toimi vuosia teknologiayritys Uberilla.

Teknologiayritys Woltin uusi maajohtaja Joel Järvinen on syntynyt Tampereella vuonna 1983.

19.9. 13:33 | Päivitetty 19.9. 19:29

Aamulehti

Teknologiayritys Woltin maajohtaja Suomessa vaihtuu. Uudeksi maajohtajaksi nousee ruoan verkkokauppa Wolt Marketin Suomen johdossa vajaan vuoden toiminut Joel Järvinen.

Uutena maajohtajana Järvinen haluaa tuoda Woltin aiempaa laajemmin saataville. Hän kertoo tavoitteekseen saada Wolt tiiviiksi osaksi suomalaisten arkea ja mahdollisimman monen suomalaisen käytettäväksi.

Järvinen toimi yli kuuden vuoden ajan teknologiayritys Uberilla ja toimi viimeksi yrityksen Pohjoismaisten toimintojen johtajana. Woltin palvelukseen Järvinen astui Fortumilta, missä hän johti yrityksen liikkumisen palveluiden liiketoimintaa Pohjoismaissa.

Järvinen on kotoisin Tampereelta. Hän opiskeli Tampereen yhteiskoulun lukiossa vuosina 1999–2002.

Ennen Järvistä Woltin Suomen maajohtajana toimi viiden vuoden ajan Henrik Pankakoski, joka nousee Woltin Pohjoismaiden aluejohtajan tehtävään. Siirtymä tapahtuu syyskuun aikana.

Kuka

Joel Järvinen

Ikä: 39 vuotta.

Koulutus: KTM (Aalto), CEMS Master’s in Management (Aalto / ESADE, Barcelona), Digital Data Strategist (Hyper Island, Tukholma).

Asuu: Helsingin keskustassa vaimonsa ja 3-vuotiaan poikansa kanssa.

Harrastukset: Pyöräily, kuntosali, lukeminen, ruoka ja juoma.

Oikaisu 19.9.2022 kello 14.41: Jutussa oli aiemmin virhe Järvisen lukiovuosissa. Viimeinen lukiovuosi on 2022, ei 2022.

Oikaisu 19.9.2022 kello 19.28: Jutun oikaisussa oli virhe. Järvisen viimeinen lukiovuosi oli 2002, ei 2022.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut