New Yorkin pörssit syöksyivät – Nasdaq ja S&P 500 ottivat pahimman kolauksen sitten vuoden 2020

14.9. 8:38

Yhdysvalloissa pörssipäivä päättyi tiistaina merkittävässä laskussa sen jälkeen, kun maassa julkistettiin viime kuun inflaatiotiedot.

Teollisuusindeksi Dow Jones laski 3,9 prosenttia, laaja-alainen S&P 500 puolestaan 4,3 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq 5,2 prosenttia. Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan Nasdaq ja S&P 500 kärsivät kovimmat päivätappionsa sitten vuoden 2020.

Vaikka vuosittainen kuluttajahintojen nousu hidastui hieman elokuussa Yhdysvalloissa, inflaatio nousi 0,1 prosenttia heinäkuuhun verrattuna.

”Tämä päivä oli hullu”, AXS Investmentsin Greg Bassuk sanoo uutistoimisto AFP:lle lisäten, että hänestä laskussa ei ole kyse vain yksittäisestä ylireagoinnista. ”Uskon, että tämän päivän voimakas reaktio perustuu osin sijoittajien laajempaan huoleen markkinoista.”

Bloombergin mukaan sijoittajien laajaa osakemyyntiä varjostaa myös Yhdysvaltain keskuspankki Fedin ensi viikon toimet. Fedin odotetaan turvautuvan koronnostoon myöhemmin syyskuussa. Fed on nostanut ohjauskorkoa korkean inflaation hillitsemiseksi tänä vuonna useita kertoja.

Aasian pörsseissä nähtiin paikallisittain aamulla reaktioita New Yorkin pudotukseen. Japanin Tokiossa Nikkei  225 laski 2,63 prosenttia. Hongkongin Hang Seng putosi kaksi prosenttia. Manner-Kiinassa noin prosentin laskua nähtiin aamusta Shanghai Composite ja Shenzen Composite -indekseissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut