Kari Kauniskangas tamperelaisen A-insinöörien toimitusjohtajaksi – joutui jättämään pikaisesti ison rakennusfirman johtopaikan kaksi vuotta sitten

Kauniskangas alkaa johtaa yli 100 miljoonan euron liikevaihdon tehnyttä tamperelaisyhtiötä ensi vuoden alusta alkaen.

Diplomi-insinööri, kauppatieteen kandidaatti Kari Kauniskangas aloittaa A-insinöörien toimitusjohtajana tammikuun alussa 2023.

13.9. 9:00

Aamulehti

Diplomi-insinööri, kauppatieteen kandidaatti Kari Kauniskangas, 48, aloittaa rakentamisen suunnittelu- ja konsulttiyritys A-insinöörien toimitusjohtajana tammikuun alussa 2023.

”A-insinöörit on tekijöidensä omistamana kehittynyt erinomaisesti matkan varrella, ja pari vuotta sitten tuli mukaan Vaaka Partners, joka on entisestään kiihdyttänyt kehitystä”, Kauniskangas arvio Aamulehdelle. ”Yhtiön sisällä on hyvä draivi. On laajennettu uusille suunnittelualuille, ja talosta on tulossa kokonaisvaltaisten suunnittelupalvelujen tarjoaja.”

Nykyinen toimitusjohtaja Jyrki Keinänen, 61, siirtyy uusiin tehtäviin yhtiössä. Hän jatkaa yhtiön osakkaana ja siirtyy edistämään yhtiön kansainvälistymistä ja kasvusijoituksia.

Kuka?

Kari Kauniskangas

Syntynyt vuonna 1974 Turussa.

Asuu Espoossa.

Koulutus diplomi-insinööri, kauppatieteiden kandidaatti.

Ura A-Insinöörien toimitusjohtaja 1.1.2023–, 2020–2022 rakennus- ja kiinteistöalan hallitustehtäviä, muun muassa A-Insinöörien hallituksen jäsen, 2013–2020 YIT:n toimitusjohtaja ja yhtiön muissa tehtävissä 1997–2013.

Perheessä vaimo ja kaksi lasta.

Harrastukset hiihto, suunnistus ja lasten harrastukset.

Asiakaspalautteisiin tutustunut Kauniskangas on tyytyväinen osaamiseen yhtiössä. ”Osaaminen on ollut ihan huippuluokkaa, erittäin hyvä.”

Optimoinnin aika

Ajankohta ottaa tehtävä vastaan on Kauniskankaan mielestä kiinnostava, sillä hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, biodiversiteetin suojelu ja energiakulutuksen ja sähkönkäytön hallinta ovat nousseet suunnitteluvaatimuksissa uusille tasoille.

”Tämä kaikki johtaa siihen, että suunnittelun pitää olla entistä huolellisempaa. Olemassa olevan kiinteistökannan merkitys ja elinkaari korostuvat. Näissä kaikissa tarvitaan suunnitteluosaamista ehkä enemmän kuin perinteisessä uudisrakentamisessa.”

Kun matalaenergiaisissa taloissa on keskitytty lämpöön, ja koneilla on säädetty sisäilmaolosuhteita hyviksi, sähkö tulee uudella tavalla mukaan. ”Koneet kuluttavat sähköä, mutta nyt sen hinta alkaa olla rajaava tekijä, ja joudutaan optimointitilanteeseen. Nyt täytyy analysoida entistä enemmän erilaisia vaihtoehtoja ja miettiä, mikä olisi kokonaisuuden kannalta parasta. Tässä suunnitteluosaamisella on ihan keskeinen merkitys.”

Kova kasvustrategia

Vuonna 1959 Tampereella perustetulla yhtiöllä on nyt 16 toimipaikkaa ja se työllistää 1 300 suunnittelijaa ja konsulttia. Liikevaihto oli 106 miljoonaa euroa (pro forma) vuonna 2021.

Yhtiön tavoitteena on 200 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2025. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta.

”Lähtöluku oli pari vuotta sitten 70–80 miljoonan kieppeillä, niin jo kahdessa vuodessa on yhtiö aika hyvin jo kasvanut. Kulmakerroin on oikea tavoitteisiin nähden, ja nyt tavoite on, että kasvu jatkuu kannattavasti”, Kauniskangas sanoo.

Tavoite tarkoittaa tuhannen henkilön lisäystä viiden vuoden kuluessa. ”Pyrimme samaan aikaan kasvun jatkumisen kanssa tietysti pitämään kiinni siitä, että yhtiö- ja kustannusrakenteet pysyvät vauhdissa mukana ja tuki, HR ja muu auttavat.”

Mitä jäi opiksi?

Kauniskangas joutui jättämään rakennusyhtiö YIT:n toimitusjohtajan paikan pikaisesti lokakuussa 2020. Jäikö siitä jotain opiksi?

”Aina voi asioita tehdä paremmin ja toisin, mutta monesti se on jälkiviisautta. Päätöksiä tehdään aina niillä tiedoilla ja siinä hetkessä, missä ollaan.”

”Mitään mieltä vaivaavaa ei asiasta jäänyt. Pörssiyhtiön toimitusjohtajaksi kun lähtee, siinä on aina mahdollisuus, että työtehtävät päättyvät. Olin sen verran nuori siinä tehtävässä aloittaessani, että tuskin siitä olisin eläkkeelle jäänyt muutoinkaan.”

Kauniskangas aikoo kuunnella henkilöstöä siitä, mikä talossa on hyvin ja mitä pitää kehittää. ”Toinen näkökulma on se, että töissä pitää olla kivaa. Yleensä motivoitunut ja innostunut ihminen saa itsestään enemmän irti kuin pelon tai uhan alla oleva.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut