Lempääläläinen Mikko Knuutinen sai poltto­puistaan tarjouksen, joka kertoo energia­kriisin koko kuvan – ”Tällainen hölmöily saisi loppua”

Ylikuumentuneet klapimarkkinat ovat johtaneet siihen, että polttopuuyrittäjiltä halutaan nyt ostaa jopa koko heidän varastonsa.

Polttopuut käyvät nyt niin hyvin kaupaksi, että puut ovat monelta yrittäjältä jo loppu. Yrittäjiltä, joilla puuta yhä on, halutaan ostaa jopa koko heidän varastonsa.

8.9. 14:03

Sivutoiminen lempääläinen polttopuuyrittäjä Mikko Knuutinen sai tiistai-illalla yllättävän puhelun.

Ensin hän luuli, että kyseessä on peruskuluttaja, joka on kiinnostunut ostamaan häneltä puuta. Sitten selvisi, että soittaja halusi ostaa Knuutisen koko puuvaraston.

”Ilmeni, että soittaja onkin jälleenmyyjä, joka haluaa ostaa puueriä eri puolilta Suomea. Hän tuntui olevan hyvin tietoinen Etelä-Suomen hintatasosta.”

Knuutinen ei ole aiemmin törmännyt vastaaviin ehdotuksiin. Hän vastasi, että hänellä on käytössä kiinteät kuluttajahinnat, joista ei voi tinkiä.

”Hän kertoi ymmärtävänsä tilanteen ja sanoi, että selvittää asiaa.”

Knuutiselle soittanut Ville Huitti on Murske.net Suomi oy:n toimitusjohtaja. Yritys myy pääasiassa maa-aineksia, ja polttopuut ovat olleet mukana toiminnassa muutaman vuoden ajan.

Yritys myy verkkokaupassaan polttopuuta aina kiinteään hintaan. Sitten se hakee tilatuille tuotteille toimittajan verkostostaan mahdollisimman halvalla.

”Puhutaan muutamista kympeistä per kuutio, mikä meidän voitoksi muodostuu.”

Kovan polttopuun kysynnän myötä yritys on hiljattain alkanut suunnitella kokonaisten polttopuuvarastojen ostamista Uudenmaan ja Pirkanmaan alueilla, joilla polttopuumarkkinat ovat ylikuumentuneet.

”Emme ole vielä ostaneet yhtään varastoa. Se on vielä suunnitteluasteella”, Huitti kertoo.

Kokonaisen varaston ostamisella Murske.net saisi varmuuden siitä, että puita saisi toimitettua tietyllä alueella.

”Ja jos ostamme koko varaston, hinta on tietysti halvempi meille per kuutiohinta.”

Knuutinen ei aio myydä varastoaan. Hän myy puuta vain suoraan loppukäyttäjälle. Se on Knuutiselle myös periaatekysymys.

”Tällainen hölmöily saisi puolestani loppua. Tasaisella kulutuksen mukaisella ostamisella ja sitä vastaavalla tarjonnalla saamme hölmöt hintapiikit pois. Se on kaikkien etu”, Knuutinen sanoo ja jatkaa:

”On ikävä juttu, jos tähän tulee sellaista spekulatiivista pyörittelyä. Pula ja piikki on nyt lyhytaikainen, ja se on tietyllä tavalla itse luotua, jos nyt hätäillään.”

Lue lisää: Polttopuut viedään nyt käsistä Pirkanmaalla – Toimitus­ajoissa viivettä, hinnat nousevat ja klapit uhkaavat loppua: ”Tällaista syksyä ei ole koskaan aiemmin ollut”

Huitti sen sijaan ajattelee, että heidän toimintansa tasoittaa markkinaa.

”Emme kilpaile hinnalla. Bisneksemme perustuu helppoon ostamiseen ja saatavuuteen. Hintojemme pitää olla hieman korkeampia, koska ostamme pääsääntöisesti samalla hinnalla kuin muutkin.”

Yritys haluaa Huitin mukaan tukea maatalousyrittäjiä ja helpottaa heidän työtään.

”Moni polttopuuyrittäjä suhtautuu tosi penseästi siihen, että joku tekee heidän puolestaan myyntiä ja markkinointia. Emme kuitenkaan koskaan määrittele heidän hintaansa, ja toimintamme perustuu normaaliin kilpailuun”, Huitti sanoo.

”Ymmärrän huolen, jos tätä tapahtuisi paljon ja kauppa keskittyisi. Mutta kaikkien pienten tuottajien varastoja ei mitenkään pysty ostamaan tyhjäksi.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut