Hallitus esittää 10 miljardin euron hätä­rahoitusta energia­yhtiöille – Fortum kehui pyrkimyksiä

Ministerit korostavat, että kyse on viimesijaisesta keinosta. Lainaa myönnetään enintään kahdeksi vuodeksi erittäin ankarin ehdoin.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä, pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoivat hallituksen toimista energiayhtiöille sunnuntaina 4. syyskuuta.

4.9. 13:58 | Päivitetty 4.9. 21:17

STT, Aamulehti

Hallitus lähtee järein keinoin turvaamaan energiayhtiöitä maksukyvyttömyydeltä ja kaatumisvaaralta. Sunnuntaina hallitus kertoi aikovansa esittää eduskunnalle kymmenen miljardin euron valtuutusta, jonka pohjalta valtio voi myöntää energiayhtiöille lainoja ja takauksia.

Kyseessä on viimesijainen rahoitusvaihtoehto, pääministeri Sanna Marin (sd.) korosti. Taustalla ovat energian kallistumisen vuoksi merkittävästi kasvaneet energiayhtiöiden vakuusvaatimukset, jotka voisivat ajaa yhtiöitä kassakriisiin.

”Sähköjohdannaismarkkinoiden voimakas hintavaihtelu vaatii valtiolta nopeita toimenpiteitä markkinoiden vakauden turvaamiseksi”, Marin sanoi valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa.

Valtio voisi myöntää tapauskohtaisesti lainoja ja takauksia yhtiöille, joiden toiminta on yhteiskunnan kannalta kriittistä ja joita muuten uhkaisi maksukyvyttömyys.

Laina- ja takausohjelman on määrä olla tilapäinen, sillä se olisi voimassa vuoden 2023 loppuun. Lainojen ja takauksien kestoaika olisi enintään kaksi vuotta.

”Vaikka olemme nyt varautumassa pahimman varalle ja toivomme että näitä päätöksiä ei koskaan tarvitsisi laittaa toimeen, tässäkin pohjimmiltaan on kysymys huoltovarmuudestamme”, valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi.

”Valtio on viimekätinen toimija”

Ruotsi ilmoitti lauantaina olevansa valmis tukemaan energiamarkkinoita tarjoamalla yhtiöille useiden miljardien eurojen rahoitusta. Ruotsin valtiopäivien on määrä äänestää paketista maanantaina. Saarikko kiitteli Ruotsin päätöstä ja sanoi monien muidenkin EU-maiden valmistelevan vastaavia paketteja.

Ministerit korostivat, että kyse ei ole energiayhtiöiden suorasta tukemisesta.

”Tämä on viimekätinen keino. Se ei ole missään nimessä tuki, se on rahoitus, se on vakuus. Mutta se on toisaalta selkeä viesti markkinoille, että haluamme pitää pystyssä suomalaiset yhtiöt, jotka ovat joutuneet verrattain vaikeaan tilanteeseen tässä johdannaiskaupassa”, sanoi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

”On selvää, että pankit ja kyseisten sähköntuotantoyhtiöiden omistajat joutuvat toimimaan ensisijaisesti. Valtio on viimekätinen toimija, ja silloinkin kysymyksessä on laina erittäin ankarin ehdoin”, valtiovarainministeri Saarikko totesi.

Lainaa tai takausta voisivat saada vain suomalaisen sähkömarkkinan toiminnan kannalta keskeiset, noin 100 megawatin tuotannon ylittävät toimijat.

Saarikon mukaan paketin enimmäiskoko eli 10 miljardia euroa on valittu pikemminkin yli- kuin alivarautuen.

Nord Stream 1:n ongelma heiluttaneet hintoja

Vaikka Venäjän hyökkäyssota on nostanut energian hintaa tuntuvasti jo kuukausien ajan, tilanne kiihtyi hiljattain, kun venäläinen energiajätti Gazprom ilmoitti, että Venäjältä Saksaan kulkevaa Nord Stream 1 -kaasuputkea ei avata huollon jälkeen suunnitellusti.

”Jo ennen sitä hermostuneisuus markkinoilla on ollut erittäin voimakasta. Hinnat sahaavat edestakaisin, ja senkin takia haluttiin lähteä tekemään merkittävää pakettia jolla pystytään omalta osalta hintoja rauhoittamaan”, Lintilä sanoi.

Sähkön johdannaispörssi on muuttunut viime aikoina hyvin epävakaaksi ja levottomaksi, mikä uhkaa ajaa energiayhtiöitä maksuvaikeuksiin. Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoi reilu viikko sitten Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että yritys tarvitsee miljardien eurojen edestä käyttöpääomaa.

Tausta

Kriisi paheni perjantaina

Venäjän hyökkäyksen ja kaasutoimitusten vähenemisen seurauksena Euroopan sähkö- ja kaasumarkkinat ovat ajautuneet vuoden 2022 kuluessa poikkeukselliseen tilanteeseen, jossa sähkön ja kaasun hinnat ovat nousseet merkittävästi.

Kriisi paheni perjantaina, kun venäläinen kaasuputki Nord Stream 1 ei avautunutkaan suunnitellusti.

Sähkön tukkumarkkinat ovat yhteiseurooppalaiset, joten Euroopassa tapahtuvat muutokset kaasun ja sähkön hinnoissa heijastuvat myös Suomen sähkömarkkinaan.

Energian hintojen nousun vuoksi johdannaismarkkinapaikkojen vaateet vakuuksista romahduttivat pörssikaupankäynnin maksuvalmiuden, mikä johti hintojen voimakkaaseen nousuun.

Fortum kehui hallituksen nopeita pyrkimyksiä

Energiayhtiö Fortum kehui tuoreeltaan hallituksen nopeita pyrkimyksiä sähkön johdannaismarkkinoiden vakauttamiseksi laina- ja takauspaketillaan.

”On tärkeää, että yhtiöiden toimintaedellytykset säilyvät heilunnan keskellä”, Fortum sanoi.

Fortum toivoo, että työ johdannaisia säätelevän EU:n EMIR-lainsäädännön muuttamiseksi aloitettaisiin pikaisesti, jotta vastaavilta tilanteilta vältyttäisiin jatkossa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Suomi aikoo edistää asiaa EU:n energiaministereiden hätäkokouksessa ensi perjantaina. Toivomme, että muut Pohjoismaat liittyvät rintamaan.”

Neuvottelut valtion kanssa Fortumin likviditeettituesta jatkuvat.

Myös Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen kehui Twitter-tilillään hallituksen päätöstä erinomaiseksi.

”Kotimaisen energian turvaaminen on kaikkien etu. Laina- ja takausohjelma on oikea työkalu tilanteen mahdolliseen kriisiytymiseen”, Kuismanen kirjoitti tviitissään.

Etujärjestö Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelän mukaan on selvää, että rahoituksen hankkiminen on ensisijaisesti yhtiöiden vastuulla.

”Mutta jos ne eivät sitä onnistu mitenkään saamaan, on tärkeää, että valtio on valmis turvaamaan niiden toiminnan jatkumisen”, Leskelä sanoi Energiateollisuuden Twitter-tilillä julkaistussa viestissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut