Olkiluoto 3:n turbiiniongelmat selätetty – reaktori tuottaa taas sähköä

Teollisuuden voiman verkkosivujen mukaan Olkiluodon kolmosreaktori tuottaa tiistaina kello 10–11 sähköä noin 830 megawatin keskiteholla.

OL3:n ongelmat on ainakin toistaiseksi selätetty.

29.8. 13:25 | Päivitetty 30.8. 10:50

OLKILUODON kolmosreaktorin koekäyttö jatkuu jälleen. Teollisuuden voima kertoi maanantai-iltana, että laitos kytkettiin takaisin valtakunnan verkkoon ja koekäyttö jatkui.

Yhtiön mukaan 60 prosentin eli noin 850 megawatin tehoon on tarkoitus päästä tänään tiistaina.

Teollisuuden voiman verkkosivujen mukaan kolmosreaktori tuottaa tiistaina kello 10–11 sähköä noin 830 megawatin keskiteholla.

KOLMOSREAKTORIN käyttöönottotestit kärsivät jälleen vaikeuksista maanantaina, kun laitoksen sähköntuotanto katkesi turbiinipuolella ilmenneen vian vuoksi. Olkiluoto 3 irtosi verkosta hiukan ennen puoltapäivää.

”Siellä on ollut jonkinlainen häiriö turbiinipuolella, minkä vuoksi laitosyksikkö irtosi verkosta”, laitoksen omistajan TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho kertoi.

Tavoitteena on, että syyskuussa laitosta ryhdytään ajamaan 80 prosentin teholla ja täyden tehon testeihin edetään lokakuussa.

Laitoksen säännöllisen sähköntuotannon on määrä alkaa joulukuussa 2022.

Päivitys 30.8.2022 kello 11.00: Päivitetty sähköntuotannon jatkuminen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut