Euro heikkeni tasakurssiin dollarin kanssa

Euro ja dollari olivat viimeksi tasoissa loppuvuonna 2002.

Euron kurssi heikkeni tänään tasoihin dollarin kanssa, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002.

12.7. 13:20 | Päivitetty 12.7. 13:48

Euron kurssi heikkeni tänään tasoihin dollarin kanssa, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002. Pelko taantumasta euroalueella painaa euron kurssia.

Myös Euroopan pörssit olivat laskussa. Helsingissä kurssit olivat 0,9 prosentin alamäessä.

Nordea totesi aamukatsauksessaan, että dollarin vahvistuminen voi saada lisävauhtia, jos Yhdysvalloissa keskiviikkona julkaistavat kesäkuun inflaatioluvut vahvistavat odotuksia uusista ohjauskoron nostoista. Toukokuussa Yhdysvaltojen inflaatio ylsi ylimmilleen yli 40 vuoteen, saavuttaen lukeman 8,6 prosenttia.

Euro on heikentynyt dollariin nähden 15 prosenttia vuoden alusta. Euroopan keskuspankin on määrä nostaa ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksikköä seuraavassa kokouksessaan ensi viikolla, mutta Yhdysvaltain keskuspankki on nostanut korkojaan paljon nopeammin, mikä vahvistaa dollaria entisestään.

Euro on 2000-luvulla ollut vahvimmillaan suhteessa dollariin vuonna 2008, jolloin se lyhyen tovin ajan hipoi 1,60 dollaria.

Nyt pelkona on, että euro jatkaa heikkenemistään, jos inflaatio pysyy korkeana, energiapula hidastaa talouskasvua ja euroalue ajautuu taantumaan.

Päivitys 12.7. kello 13.48: Päivitetty kauttaaltaan lisätiedoilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut