Ruoankuljetusjätti Wolt kokeilee uutta palvelua Tampereella ensimmäisenä Suomessa

Woltin Suomen maajohtaja Henrik Pankakoski vertaa palvelua Netflixin ja Spotifyn kuukausitilauksiin. Palvelu tulee Tampereen lisäksi saataville myös Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Turkuun.

Woltin kuukausimaksullisessa palvelussa osa kotiinkuljetuksista on ilmaisia.

28.6. 5:15

Aamulehti

Ruoan kotiinkuljetuksista tunnettu Wolt aloitti Tampereella uuden kuukausimaksullisen palvelun.

Wolt+-palvelulla saa noin kymmenen euron kuukausimaksua vastaan ilmaisia kotiinkuljetuksia. Etu ei kuitenkaan koske kaikkia palvelussa olevia ravintoloita tai kauppoja. Ilmainen kuljetus on saatavilla vain alle 2,5 kilometrin etäisyydellä ja yli 12 euroa maksavista tilauksista tai yli 25 euron ruokaostoksista.

Woltin Suomen maajohtajan Henrik Pankakosken mukaan palvelu otettiin Tampereella käyttöön ensimmäisenä kaupunkina Suomessa Tampereen sopivan koon ja ravintolatarjonnan vuoksi.

Wolt on vuonna 2014 perustettu yhtiö, jonka pääkonttori on Helsingissä. Se yhdistyi tänä vuonna yhdysvaltalaisen Doordashin kanssa. Myös Doordashilla on käytössä oma kuukausimaksullinen palvelu. Yhtiö julkaisi yhdysvalloissa huhtikuussa opiskelijoille suunnatun, puolet normaalia hintaa halvemman kuukausimaksun.

Lue lisää: Jättimäinen 7 miljardin yrityskauppa: Yhdysvaltalainen kilpailija ostaa ruoankuljetuspalvelu Woltin

Lue lisää: Elinkeinoministeri Lintilä Aamulehdelle: Woltin kauppasumma linjassa odotuksiin nähden – ”Kiistatta alustatalouden kirkkaimpia kruununjalokiviä”

Ei ennennäkemätön

Palvelu on ollut käytössä jo osalla tamperelaisista yhtiön asiakkaista toukokuun lopulta alkaen. Juhannuksen jälkeen maanantaina 27. kesäkuuta palvelu laajeni kaikille tamperelaisille asiakkaille. Palvelu tulee saataville myös Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun Wolt-käyttäjille kesän aikana.

Pankakoski kertoo, että toukokuun Tampereella suoritetun kokeilujakson aikana on tullut hyvää palautetta niin asiakkailta kuin kauppiailtakin. Hänen mukaansa asiakkaat ovat aiemmin toivoneet kuukausimaksullista palvelua.

Hän ei pidä Wolt+-palvelua täysin ennennäkemättömänä, vaan vertaa sitä esimerkiksi suoratoistopalvelu Netflixin ja musiikkipalvelu Spotifyn kuukausitilauksiin. Vaikka monet palvelut kilpailevat ihmisten ajasta ja rahasta, Pankakoski uskoo, että Woltin omalle palvelulle riittää kysyntää. ”Sehän on siinä mielessä hyvä, että jos tilaa kolme kertaa kuukaudessa, se maksaa jo itsensä takaisin.”

Se, että asiakkaat säästävät kuljetuskustannuksista, ei Pankakosken mukaan vaikuta lainkaan läheteille maksettaviin kompensaatioihin. Sen sijaan ravintolat maksavat lisämaksua, jotta kuuluvat Wolt+-palveluun.

Yli 150 paikkaa

Tampereella Wolt+:n piiriin kuuluu yli 150 ravintolaa, kauppaa ja ruokakauppaa. Siis yli puolet niistä ravintoloista ja kaupoista, jotka kuuluvat Woltin palveluun.

Pankakosken mukaan palveluun valittiin asiakkaiden keskuudessa suosittuja ravintoloita. Lisäksi katsottiin, että ravintoloiden ja kauppojen keskuudessa olisi tarpeeksi monipuolisuutta.

Pankakosken mukaan Wolt+-palvelun piirissä olevien ravintoloiden lisäämistä voidaan harkita, jos asiakkailta tulee palautetta. ”Ajattelimme, että tässä olisi tarpeeksi laaja kattaus asiakkaille, että he saavat rahoilleen vastinetta.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut