Kaksi Nordean työntekijää otettiin kiinni Norjassa

Epäillään osallistuneen väärin perustein myönnettyjen lainojen junailuun.

31.5. 18:11

STT, Helsinki/Oslo

Norjan poliisi on ottanut kiinni kaksi Nordean työntekijää epäiltyinä lahjusrikoksista. Nordea oli aiemmin kertonut rikosepäilystä poliisille, ja tapausta oli tutkittu useiden kuukausien ajan.

Norjalainen uutistoimisto NTB kertoi, että operaatiossa oli mukana yli 50 poliisia, kun epäiltyjä haettiin Nordean Oslon pääkonttorista ja useista yksityiskodeista. Nordean työntekijöiden lisäksi poliisi otti kiinni myös kolme muuta henkilöä.

Nordea osallistuu tiiviisti tapauksen selvittämiseen. Pankkia ei epäillä väärinkäytöksistä.

”Nordea suhtautuu pidätyksiin äärimmäisellä vakavuudella ja teemme läheistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tartumme kaikkiin tarvittaviin toimiin näiden työntekijöiden suhteen”, sanoo Nordean Norjan henkilöasiakkaista vastaava johtaja Randi Marjamaa tiedotteessa.

Nordea ilmoittaa hyllyttäneensä kaksi rikoksista epäiltyä työntekijäänsä. Nordea ei kerro, mitä tehtäviä he ovat pankissa hoitaneet.

VG-lehden mukaan poliisi epäilee, että Nordeasta on annettu 150 miljoonan kruunun (14,8 miljoonan euron) edestä lainoja väärin perustein. Lehti uutisoi aiemmin hämäristä lainamarkkinoista. Lehden mukaan lainavälittäjänä toiminut mies oli kehunut voivansa pankkiyhteyksiensä avulla järjestää pankkilainoja kenelle tahansa, jos hän saa muutaman sadan tuhannen kruunun käteismaksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut