Hinnat nousivat huhtikuussa yhä voimakkaasti – inflaatiotahti kuitenkin hidastui hivenen huippulukemastaan

Sähkön, bensiinin ja dieselin kallistuminen nosti kuluttajahintoja vuoden takaiseen verrattuna.

Inflaatio on hidastanut hieman huippulukemistaan. Tässä Citymarketissa Helsingin Ruoholahdessa kuvattiin 11. maaliskuuta.

13.5. 8:48

STT

Kuluttajahintojen nousu hidastui hiukan huhtikuussa verrattuna maaliskuuhun. Tilastokeskuksen mukaan hinnat nousivat huhtikuussa 5,7 prosenttia vuoden takaisesta. Maaliskuussa nousua kertyi prosentin kymmenesosan verran enemmän.

Inflaation hidastumiseen vaikutti eniten polttonesteiden hinnannousun taittuminen. Kuluttajahintojen kuukausimuutos oli huhtikuussa vain 0,3 prosenttia, kun muun muassa kevyt polttoöljy halpeni lähes 23 prosenttia.

Kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, bensiinin, dieselin ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen. Toiseen suuntaan vaikutti lasten päivähoitomaksujen, ei-korvattavien reseptilääkkeiden, tutkimus- ja hoitomaksujen, silmälasien ja asuntolainojen keskikoron halpeneminen.

Kirpaisee pitkiä matkoja autoilevia

Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen totesi Tilastokeskuksen Youtube-livessä, että kovimmin inflaatiokehitys kirpaisee pitkiä matkoja autoilevia kuluttajia.

”Jos asuu haja-asutusalueella ja joutuu ajamaan pitkiä matkoja, niin kyllähän se tuntuu. Sen lisäksi tuntuu myös, jos asuu omakoti- tai pientalossa, jossa itse joutuu maksamaan lämmityksen suoraan, tai jos joutuu vielä remontoimaan sitä taloa.”

Nieminen luonnehti nykyisiä inflaatiolukuja hyvin poikkeuksellisiksi. ”Viime vuosikymmeninä ei tällaista ole nähty ollenkaan. Viimeksi tällaisia lukuja on nähty 1980-luvulla.”

Tuoteryhmittäin lajiteltuna kovimmat vuosinousut kirjattiin liikenteessä, jossa hinnat ovat kohonneet 12,5 prosenttia. Vaatetus ja jalkineet ovat samalla kallistuneet vain 0,16 prosenttia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut