Tuotanto jatkuu tulipalosta kärsineellä Valmetin tehtaalla lähes normaalisti – ”Paljon pahemminkin olisi voinut käydä”

Tehtaan oma palokunta onnistui rajaamaan palon heti alussa tehokkaasti, kertoo Valmetin paperikoneliiketoiminnan johtaja Jari Vähäpesola.

Valmetin tehtaalla Jyväskylässä syttyi lauantaina aamupäivällä rajulta näyttänyt tulipalo. Tehtaan palokunnan neuvokas toiminta pelasti tuotannon pahimmilta vaurioilta.

9.5. 13:00

Valmetin paperikonetehtaalta Jyväskylästä nousi lauantaina aamupäivällä lieskoja ja suuri musta savupilvi, kun paperi- ja kartonkikoneiden teloja tekevässä hallissa syttyi tulipalo.

Valmetin paperikoneliiketoiminnan johtajan Jari Vähäpesolan mukaan palon aiheuttamat vahingot näyttävät jäävän suhteellisen vähäisiksi tehtaan oman palokunnan neuvokkaan toiminnan ansiosta.

”Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Pelastuslaitos kehui tehtaan oman palokunnan alkusammutusta. He onnistuivat rajaamaan palon oikeilla toimilla heti sen alussa”, Vähäpesola sanoo.

Lue lisää: Jyväskylän tehdaspalon jälki­sammutus­työt ovat päättyneet – Valmet arvioi palon vaikutuksia vaurioiden laajuuden selvittyä

Lue lisää: Video: Jyväskylässä syttyi suuri palo Valmetin tehtaassa, jälkisammutus jatkuu pitkälle yöhön – yksi ihminen loukkaantui räjähdysmäisesti alkaneessa palossa

Paljon uskotaan alkaneen testauspenkissä olleesta telasta. Telassa ja penkin lähistöllä oli öljyä, mikä aiheutti mustan savun. Hallissa oli palon syttymishetkellä töissä 30 ihmistä, joista yksi loukkaantui lievästi.

Erikoisteloja valmistavan hallin pääty vaurioitui palossa pahoin. Hallin muiden rakenteiden kärsimiä vaurioita selvitellään.

”Käynnissä on rakennuksen tarkastus. Myös työstökoneiden mahdollisia vaurioita selvitellään. Siellä on pölyä ja nokea, joka pitää saada siivottua pois.”

Koko Rautpohjan tehdasalueella on yhteensä 1 850 työntekijää, joista 120 on töissä palon vaurioittamassa osassa hallia.

Maanantaina noin 300 työntekijän työt paperikonetuotannossa olivat keskeytyksessä vaurioiden selvitysten ja siivoustöiden vuoksi.

Useimpien työntekijöiden uskotaan voivan palata töihin viikon kuluessa.

”Esimerkiksi valimo, huolto ja koekone toimivat ihan normaalisti”, Vähäpesola sanoo.

Valmetin tilauskirjat ovat paksut ja tuotanto pyörii täydellä kapasiteetilla. Vähäpesolan mukaan yhtiössä nyt selvitellään, aiheuttaako palo viivästyksiä toimituksiin.

”Meillä on mahdollisuuksia käyttää myös alihankkijoita ja muita tehtaitamme. Vaikutuksia selvitetään.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut